Säännöt rakkaudelle

Sillä on hyvä ajotus lähes aina.

Pari viikkoa sitten Omani oli taas viihteellä, minä kotona.
Hän laittaa viestiä, kyselee perääni ja mukaansa.
En lähtenyt, ei olisi ollut hyvää tekosyytä.

Jälkeenpäin vitutti, Omani ei tullut taaskaan yöksi kotiin.
Soitin hänelle kuudelta aamulla, pelasi edelleen kavereidensa kanssa.
Luotan siihen että hän ei tee mitään pahojaan.

Tutkin kyllä hänen puhelimensa monesti.
Lähes aina kun hän lähtee tupakalle tai johonkin ja jättää puhelimensa mulle.


Anna Puun Säännöt rakkaudelle on kyllä osuvia.

Me emme saa haluta toisiamme niin, että valehdellaan
kotona koskaan rakkaillemme, tämä on sääntö ensimmäinen.
Emme saa sanoa toisillemme "mitäpä jos kaiken riisuisimme? Avaamme viimeisenkin portin."
Tämä on sääntö numero kaks.
Me emme saa katsoa toisiamme niin, että totuuden paljastamme.
Laskemme sisään ja iäksi viereen. Tämä sääntö kolmas jo on.
Emme saa tarvita toisiamme niin, että vajotaan.
Emmekä elää voi omillamme, tämä on sääntö lohduttomin.
Emme saa hylätä toisiamme. Entä jos sittenkin rakastumme?
Jos alussa yhdeksi meidät luotiin. Tämä on sääntö viimeinen.

Niin.
En rakasta sitä, ehen en en en en EN todellakaan.
Välitän ja olen ehkä vähän mustasukkainen, mutta rakkaus, ehei.
Olen ehkä joskus sanonut että rakastan sitä, mutta nyt kun olen oikeasti(?) rakkauden kokenut, en ole tuntenut läheskään samoin Häntä kohtaan. Koskaan.
Mutta mitä jos.
Entä jos sittenkin.
Jospa kuitenkin.


Sitä ei voi koskaan tietää.

Bombadom

Niin tyhjää kun ihmiset lähtee joulun jälkeen.
Tai kun joulu ylipäätään loppuu.
Ankeeta.

Tekis mieli purkaa mut ei oikein oo mitään purettavaa taaskaan.
Työt kokoajan mielessä vaikka lomaa ollu jo viikko ja vielä neljä hidasta aamua edessä ennenkun taas pitää olla skarppina seittämältä ylhäällä. Yh.

Opiskelut painaa myös.
Pitäs tehdä niin paljon kaikkea mut ei sit kuitenka oikeestaan mikään oo nyt niskassa.
Muutama isompi juttu pitäs päättää.
Taidan taas mennä siitä mistä aita on matalin - ja halvin jos sit ryssinkin päin sitä aitaa enkä pääse yli.

Ellie Gouldingia taas soittimeen ja aivot narikkaan, tälläistä täällä.

Leave me alone

Hah!
 Blogilistalta tän löytää hakusanalla pettäminen. Jännä miten aina viikonloppusin on piikit tilastoissa ja suurimpana lähteenä just blogilista/pettäminen. I feel you!

 En nyt tiiä onko mitään sanottavaa.
Ainakaan pettämisen kannalta ei oo.
Asutaan edelleen yhdessä, nyt on menny paremmin kun todella päätettiin että hän etsii asunnon ja muuttaa pois. Sopivaa siis etsii edelleen.

Ei oo mitään sanottavaa.

Lonkeroa muovimukista

Mä haluan säpinää.

Taas mä istun kotona perjantai-iltana ja tissuttelen yhen kaks lonkeroa.
No okeiokei on siihen syynsä, huomenna on työpäivä ja aamuvuoro, vaille kuus herätys.

Ens viikolla mulla alkaa uuden työkuviot hetkeksi. Meen tekemään sellasta työtä hetkeks, mitä haluaisin tehdä ehkäpä loppuelämäni. Vähän isommassa mittakaavassa kylläkin, mut silti. Jänskää.

Mä haluisin kirjottaa mut ei oo mitään kirjotettavaa.
On jopa sellanen tilanne, ettei oo ees mitään opiskeluhommii kirjotettavana!
That's so weird. Tein tänään urakalla kaikki opiskeluhommat alta pois tältä syksyltä, parit tentit ja seminaarit viel tulossa mut ne on nyt suunniteltu ja kirjoteltu mitä tarttee.

Omituista.
Kaikki taas.

Miksei mulla oo asiaa.

Ha! Onpas.

"Anoppi" ärsyttää. On joo molemmat appivanhemmat vähän viinaan meneviä, ja varsinkin nyt pari kk viikonloput on ollu jotain ihan karmeeta. Joka viikonloppu tulee soitto anopilta - onneks vaan pojalleen - että kuinka sä nyt jaksat kun te ootte eroomassa. No, tällä hetkellä he ainakin tietävät vaan sen, että erilleen ollaan muuttamassa, ero nyt on niin ja näin koska tuntuu että ilma on parantunu huomattavasti kun muutto tuli puheeksi ja on kohta toteutumassa. Mut aaaargh, anoppi hoivaa tota 25 vuotiasta kun vauvaa! Joo, on ollut mahtavat 3 vuotta pitkä suhde, mut jospa se siitä taas selviäis ja ura urkenis ja maailma kirkastuis. Rasittava eukko.

Try, try, try.

No joo, en tiiä tuleeko vai ei.

No tulee se, ero siis edelleen.
Aikataulut vaan kusee, heti kun hän saa kämpän niin tää oli tässä.
Sitä päivää odotellessa..
Tää kämppä on mun, joten mä voin heittää hänet ulos heti kun haluan.
Mut en mä voi olla niin raaka.

Tänään kyllä sanoin kun menetin taas hermoni ja hän oli taas lähdössä ovet paukkuen, että jos nyt lähtee niin ottakoot kaikki tavaransa mukaan.
Pysähtyi ja katseessa kävi älä tee tätä mulle.
Itse menin kiukkuitkemään ja hän lähti, ei ottanut tavaroitaan.
Ei hänestä sen jälkeen oo mitään kuulunu, lähti viideltä ja kello on nyt yhdeksän.


Toisten rintamalla ei oikein oo mitään nyt.
Tai no siis, ei ole yhtikäs mitään.
Vakkarikaan ei oikein innostunut tekstailemaan tässä yks päivä.
No okei, oli arki-ilta ja kello jotain kakstoista..
Ja minä humalassa, tietysti.

Pinkin biisi Try sopii tähän hetkeen kans loooistavasti.
Radiossahan tämä pyörii, joku päivä ajellessa kotiin yllätysyllätys tallilta rupesin vasta sanoja kuuntelemaan.
Sopii niin helvetin hyvin tähän hetkeen.

Oikeestaan siihen hetkeen, kun toi jätkä on oikeesti pois tästä asunnosta.

Nyt se tulee.

Noniin, nyt se on varmaa. ERO.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.

Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..

Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.

Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.

En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.

Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle

..mutta..

- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.

Cover your eyes so you don't know the secret.

Yks näistä oli täällä, tässä kaupungissa viime viikon viikonlopun.
Kyllähän se tuli lähelle ja halaili ja painautui vasten, mut itse olin jotenkin hirveän varovainen sen suhteen.
Hyvä vaan.
Lauantaina kun nähtiin viimeisen kerran, kiukutti. Sekin oli hyvä vaan, koska nyt ei ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.

Heräsin tänään myöhässä töihin.
Heräsin 6:16, töissä pitäs olla 6:20-6:25 kun ensimmäinen työntekijä jolla on avaimet tulee paikalle.
Helvetillistä vauhtia vaan vaatteet niskaan, auton ovet kirosin jo matkalla ulos ja aukeshan se kuskin ovi jo toisella yrittämällä. Kivoja nää vanhemmat autot kun ovetkin jäätyy kiinni, ja jos saat ne auki niin kiinnihän ne ei sit mene kunnolla. Tänään kuitenkin autokin toimi loistavasti, ja kerkesin aamupalamandariinin syödä autossa vielä työpaikan pihalla, kun avaimellinen ei ollut vielä tullut. Työpäivä meni ihan huithait nopsaan.

Kotiin tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin 2½h päiväunia taas.
Kun heräsin, näppihäröilin puhelimeni kanssa ja kabuum. Hän, The Hän, oli laittanut mulle tekstarin puol kakstoista edellisiltana. Minähän olin siihen aikaan jo nukkumassa, mutta Poikaystävä vielä valvoi ja pelasi aivan puhelimeni vieressä. Onneksi se on niin kuuro ja sokee kaikelle muulle pelatessaan, joten tuskin se sitä on katsonut että kuka mua muistaa mun jo nukkuessa. Eikä sen käytös antanut mitään osviittaa siitä että olis viestin lukenut.
 Ei siinä kylllä mitään muuta ollut kuin kysymys mun sen hetkisestä olinpaikasta. Mut silti.
Jumalauta että sydän pomppas taas kun sen viestin päivällä huomasin.
En oo ajatellut (kai?) Häntä pitkään aikaan, en ole tekstaillut tai muuta ainakaan kuukauteen. Se on pitkä aika.

Ja sieltä se taas tuli.
Out of nowhere.
Missä meet
Silti.


Vittu että ärsyttää.