Nyt se tulee.

Noniin, nyt se on varmaa. ERO.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.

Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..

Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.

Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.

En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.

Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle

..mutta..

- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.