Musta tuntuu etten mä enää mahdu tänne.
Ahdistaa, kaikki tavarat hujanhajan koska ne ei ihan oikeasti mahdu minnekään.
Tuli tarjous toisesta kämpästä, mut liian kallis.
En ota riskiä, että eron tullessa mulla ei oliskaan vara pitää sitä kämppää yksin.
Miks kaikki on niin helvetin vaikeeta ja kallista.
Opiskelut tuottaa suorastaan tuskaa, aivan helvetisti tekemistä.
Olen kasannut niitä liikaa, suunnitellut liikaa. Tuntuu jo nyt, että leviän tän alle.¨
Mutta kyllä mä jaksan, hitto mä näytän että mä jaksan.
Teen niin perkeleen kovaa hommia tän vuoden, kattokaa vaan.
Neljään vuoteen maisteriksi, ei paha oli yhtään.
Olen vaan niin helvetin nuori kun valmistun, vaikka menis viis vuotta.
Ulkomaille tekisi mieli.
Au-pairiksi jonnekin hevostilalle.
Eurooppaan tai britteihin, ihana olis.
Ehkä.
Tuskinpa vittu teen sitäkään ikinä.
Olen koulutusputkessa vielä neljä vuotta, 17 vuotta koulua yhteen putkeen.
On muuten helvetin pitkä aika, tuo seitsemäntoista vuotta. Takana nyt 13 vuotta jo.
Siitä sitten toivottavasti uraputkeen, ja seuraavan kerran voi hengittää kun eläkkeelle jään.
Hän, joka ajoi minut todelliselle turmion tielle tulee tällä viikolla tähän kaupunkiin.
Jännittää. Miksi. Sekin seurustelee nyt.
Ehkä hän osaa käyttäytyä.
Olen kuunnellut Loreenin uutta levyä nyt. Ihan mukiinmenevä, sopii näihin opiskelutuskafiiliksiin.
Laitan kaikki hermoiluni ja kiukutteluni opiskelupaineiden piikkiin.
Oikeasti se ei sitä kokonaan ole.
En jaksa tätä suhdetta enää.
Meillä ei ole enää mitään.
En halua häntä siinä mielessä.
Ihanahan se on mennä joka ilta hänen kainaloon, olla lämpimässä ja tuntea, että joku edes välittää.
Pakko välillä antaa sille, että pysyy siinä vieressä.
Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, ettei parisuhteeseen pidä olla tyytyväinen. Tyytyväinen. Sinä tyydyt siihen. Ei pidä tyytyä mihinkään! Pitää hakea sitä parasta, olla onnellinen ja saavuttaa se seuraava aste, jostain.
Vittu mitä paskaa.
Jos joku tätä lukee, jätä edes tyhjä viesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti