Mä haluan säpinää.
Taas mä istun kotona perjantai-iltana ja tissuttelen yhen kaks lonkeroa.
No okeiokei on siihen syynsä, huomenna on työpäivä ja aamuvuoro, vaille kuus herätys.
Ens viikolla mulla alkaa uuden työkuviot hetkeksi. Meen tekemään sellasta työtä hetkeks, mitä haluaisin tehdä ehkäpä loppuelämäni. Vähän isommassa mittakaavassa kylläkin, mut silti. Jänskää.
Mä haluisin kirjottaa mut ei oo mitään kirjotettavaa.
On jopa sellanen tilanne, ettei oo ees mitään opiskeluhommii kirjotettavana!
That's so weird. Tein tänään urakalla kaikki opiskeluhommat alta pois tältä syksyltä, parit tentit ja seminaarit viel tulossa mut ne on nyt suunniteltu ja kirjoteltu mitä tarttee.
Omituista.
Kaikki taas.
Miksei mulla oo asiaa.
Ha! Onpas.
"Anoppi" ärsyttää. On joo molemmat appivanhemmat vähän viinaan meneviä, ja varsinkin nyt pari kk viikonloput on ollu jotain ihan karmeeta. Joka viikonloppu tulee soitto anopilta - onneks vaan pojalleen - että kuinka sä nyt jaksat kun te ootte eroomassa. No, tällä hetkellä he ainakin tietävät vaan sen, että erilleen ollaan muuttamassa, ero nyt on niin ja näin koska tuntuu että ilma on parantunu huomattavasti kun muutto tuli puheeksi ja on kohta toteutumassa. Mut aaaargh, anoppi hoivaa tota 25 vuotiasta kun vauvaa! Joo, on ollut mahtavat 3 vuotta pitkä suhde, mut jospa se siitä taas selviäis ja ura urkenis ja maailma kirkastuis. Rasittava eukko.
perjantai 30. marraskuuta 2012
torstai 29. marraskuuta 2012
Try, try, try.
No joo, en tiiä tuleeko vai ei.
No tulee se, ero siis edelleen.
Aikataulut vaan kusee, heti kun hän saa kämpän niin tää oli tässä.
Sitä päivää odotellessa..
Tää kämppä on mun, joten mä voin heittää hänet ulos heti kun haluan.
Mut en mä voi olla niin raaka.
Tänään kyllä sanoin kun menetin taas hermoni ja hän oli taas lähdössä ovet paukkuen, että jos nyt lähtee niin ottakoot kaikki tavaransa mukaan.
Pysähtyi ja katseessa kävi älä tee tätä mulle.
Itse menin kiukkuitkemään ja hän lähti, ei ottanut tavaroitaan.
Ei hänestä sen jälkeen oo mitään kuulunu, lähti viideltä ja kello on nyt yhdeksän.
Toisten rintamalla ei oikein oo mitään nyt.
Tai no siis, ei ole yhtikäs mitään.
Vakkarikaan ei oikein innostunut tekstailemaan tässä yks päivä.
No okei, oli arki-ilta ja kello jotain kakstoista..
Ja minä humalassa, tietysti.
Pinkin biisi Try sopii tähän hetkeen kans loooistavasti.
Radiossahan tämä pyörii, joku päivä ajellessa kotiin yllätysyllätys tallilta rupesin vasta sanoja kuuntelemaan.
Sopii niin helvetin hyvin tähän hetkeen.
Oikeestaan siihen hetkeen, kun toi jätkä on oikeesti pois tästä asunnosta.
No tulee se, ero siis edelleen.
Aikataulut vaan kusee, heti kun hän saa kämpän niin tää oli tässä.
Sitä päivää odotellessa..
Tää kämppä on mun, joten mä voin heittää hänet ulos heti kun haluan.
Mut en mä voi olla niin raaka.
Tänään kyllä sanoin kun menetin taas hermoni ja hän oli taas lähdössä ovet paukkuen, että jos nyt lähtee niin ottakoot kaikki tavaransa mukaan.
Pysähtyi ja katseessa kävi älä tee tätä mulle.
Itse menin kiukkuitkemään ja hän lähti, ei ottanut tavaroitaan.
Ei hänestä sen jälkeen oo mitään kuulunu, lähti viideltä ja kello on nyt yhdeksän.
Toisten rintamalla ei oikein oo mitään nyt.
Tai no siis, ei ole yhtikäs mitään.
Vakkarikaan ei oikein innostunut tekstailemaan tässä yks päivä.
No okei, oli arki-ilta ja kello jotain kakstoista..
Ja minä humalassa, tietysti.
Pinkin biisi Try sopii tähän hetkeen kans loooistavasti.
Radiossahan tämä pyörii, joku päivä ajellessa kotiin yllätysyllätys tallilta rupesin vasta sanoja kuuntelemaan.
Sopii niin helvetin hyvin tähän hetkeen.
Oikeestaan siihen hetkeen, kun toi jätkä on oikeesti pois tästä asunnosta.
lauantai 17. marraskuuta 2012
Nyt se tulee.
Noniin, nyt se on varmaa. ERO.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.
Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..
Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.
Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.
En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.
Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle
..mutta..
- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.
Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..
Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.
Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.
En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.
Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle
..mutta..
- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Cover your eyes so you don't know the secret.
Yks näistä oli täällä, tässä kaupungissa viime viikon viikonlopun.
Kyllähän se tuli lähelle ja halaili ja painautui vasten, mut itse olin jotenkin hirveän varovainen sen suhteen.
Hyvä vaan.
Lauantaina kun nähtiin viimeisen kerran, kiukutti. Sekin oli hyvä vaan, koska nyt ei ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.
Heräsin tänään myöhässä töihin.
Heräsin 6:16, töissä pitäs olla 6:20-6:25 kun ensimmäinen työntekijä jolla on avaimet tulee paikalle.
Helvetillistä vauhtia vaan vaatteet niskaan, auton ovet kirosin jo matkalla ulos ja aukeshan se kuskin ovi jo toisella yrittämällä. Kivoja nää vanhemmat autot kun ovetkin jäätyy kiinni, ja jos saat ne auki niin kiinnihän ne ei sit mene kunnolla. Tänään kuitenkin autokin toimi loistavasti, ja kerkesin aamupalamandariinin syödä autossa vielä työpaikan pihalla, kun avaimellinen ei ollut vielä tullut. Työpäivä meni ihan huithait nopsaan.
Kotiin tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin 2½h päiväunia taas.
Kun heräsin, näppihäröilin puhelimeni kanssa ja kabuum. Hän, The Hän, oli laittanut mulle tekstarin puol kakstoista edellisiltana. Minähän olin siihen aikaan jo nukkumassa, mutta Poikaystävä vielä valvoi ja pelasi aivan puhelimeni vieressä. Onneksi se on niin kuuro ja sokee kaikelle muulle pelatessaan, joten tuskin se sitä on katsonut että kuka mua muistaa mun jo nukkuessa. Eikä sen käytös antanut mitään osviittaa siitä että olis viestin lukenut.
Ei siinä kylllä mitään muuta ollut kuin kysymys mun sen hetkisestä olinpaikasta. Mut silti.
Jumalauta että sydän pomppas taas kun sen viestin päivällä huomasin.
En oo ajatellut (kai?) Häntä pitkään aikaan, en ole tekstaillut tai muuta ainakaan kuukauteen. Se on pitkä aika.
Ja sieltä se taas tuli.
Out of nowhere.
Missä meet
Silti.
Vittu että ärsyttää.
Kyllähän se tuli lähelle ja halaili ja painautui vasten, mut itse olin jotenkin hirveän varovainen sen suhteen.
Hyvä vaan.
Lauantaina kun nähtiin viimeisen kerran, kiukutti. Sekin oli hyvä vaan, koska nyt ei ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.
Heräsin tänään myöhässä töihin.
Heräsin 6:16, töissä pitäs olla 6:20-6:25 kun ensimmäinen työntekijä jolla on avaimet tulee paikalle.
Helvetillistä vauhtia vaan vaatteet niskaan, auton ovet kirosin jo matkalla ulos ja aukeshan se kuskin ovi jo toisella yrittämällä. Kivoja nää vanhemmat autot kun ovetkin jäätyy kiinni, ja jos saat ne auki niin kiinnihän ne ei sit mene kunnolla. Tänään kuitenkin autokin toimi loistavasti, ja kerkesin aamupalamandariinin syödä autossa vielä työpaikan pihalla, kun avaimellinen ei ollut vielä tullut. Työpäivä meni ihan huithait nopsaan.
Kotiin tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin 2½h päiväunia taas.
Kun heräsin, näppihäröilin puhelimeni kanssa ja kabuum. Hän, The Hän, oli laittanut mulle tekstarin puol kakstoista edellisiltana. Minähän olin siihen aikaan jo nukkumassa, mutta Poikaystävä vielä valvoi ja pelasi aivan puhelimeni vieressä. Onneksi se on niin kuuro ja sokee kaikelle muulle pelatessaan, joten tuskin se sitä on katsonut että kuka mua muistaa mun jo nukkuessa. Eikä sen käytös antanut mitään osviittaa siitä että olis viestin lukenut.
Ei siinä kylllä mitään muuta ollut kuin kysymys mun sen hetkisestä olinpaikasta. Mut silti.
Jumalauta että sydän pomppas taas kun sen viestin päivällä huomasin.
En oo ajatellut (kai?) Häntä pitkään aikaan, en ole tekstaillut tai muuta ainakaan kuukauteen. Se on pitkä aika.
Ja sieltä se taas tuli.
Out of nowhere.
Missä meet
Silti.
Vittu että ärsyttää.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Not in heaven, not in hell.
Musta tuntuu etten mä enää mahdu tänne.
Ahdistaa, kaikki tavarat hujanhajan koska ne ei ihan oikeasti mahdu minnekään.
Tuli tarjous toisesta kämpästä, mut liian kallis.
En ota riskiä, että eron tullessa mulla ei oliskaan vara pitää sitä kämppää yksin.
Miks kaikki on niin helvetin vaikeeta ja kallista.
Opiskelut tuottaa suorastaan tuskaa, aivan helvetisti tekemistä.
Olen kasannut niitä liikaa, suunnitellut liikaa. Tuntuu jo nyt, että leviän tän alle.¨
Mutta kyllä mä jaksan, hitto mä näytän että mä jaksan.
Teen niin perkeleen kovaa hommia tän vuoden, kattokaa vaan.
Neljään vuoteen maisteriksi, ei paha oli yhtään.
Olen vaan niin helvetin nuori kun valmistun, vaikka menis viis vuotta.
Ulkomaille tekisi mieli.
Au-pairiksi jonnekin hevostilalle.
Eurooppaan tai britteihin, ihana olis.
Ehkä.
Tuskinpa vittu teen sitäkään ikinä.
Olen koulutusputkessa vielä neljä vuotta, 17 vuotta koulua yhteen putkeen.
On muuten helvetin pitkä aika, tuo seitsemäntoista vuotta. Takana nyt 13 vuotta jo.
Siitä sitten toivottavasti uraputkeen, ja seuraavan kerran voi hengittää kun eläkkeelle jään.
Hän, joka ajoi minut todelliselle turmion tielle tulee tällä viikolla tähän kaupunkiin.
Jännittää. Miksi. Sekin seurustelee nyt.
Ehkä hän osaa käyttäytyä.
Olen kuunnellut Loreenin uutta levyä nyt. Ihan mukiinmenevä, sopii näihin opiskelutuskafiiliksiin.
Laitan kaikki hermoiluni ja kiukutteluni opiskelupaineiden piikkiin.
Oikeasti se ei sitä kokonaan ole.
En jaksa tätä suhdetta enää.
Meillä ei ole enää mitään.
En halua häntä siinä mielessä.
Ihanahan se on mennä joka ilta hänen kainaloon, olla lämpimässä ja tuntea, että joku edes välittää.
Pakko välillä antaa sille, että pysyy siinä vieressä.
Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, ettei parisuhteeseen pidä olla tyytyväinen. Tyytyväinen. Sinä tyydyt siihen. Ei pidä tyytyä mihinkään! Pitää hakea sitä parasta, olla onnellinen ja saavuttaa se seuraava aste, jostain.
Vittu mitä paskaa.
Jos joku tätä lukee, jätä edes tyhjä viesti.
Ahdistaa, kaikki tavarat hujanhajan koska ne ei ihan oikeasti mahdu minnekään.
Tuli tarjous toisesta kämpästä, mut liian kallis.
En ota riskiä, että eron tullessa mulla ei oliskaan vara pitää sitä kämppää yksin.
Miks kaikki on niin helvetin vaikeeta ja kallista.
Opiskelut tuottaa suorastaan tuskaa, aivan helvetisti tekemistä.
Olen kasannut niitä liikaa, suunnitellut liikaa. Tuntuu jo nyt, että leviän tän alle.¨
Mutta kyllä mä jaksan, hitto mä näytän että mä jaksan.
Teen niin perkeleen kovaa hommia tän vuoden, kattokaa vaan.
Neljään vuoteen maisteriksi, ei paha oli yhtään.
Olen vaan niin helvetin nuori kun valmistun, vaikka menis viis vuotta.
Ulkomaille tekisi mieli.
Au-pairiksi jonnekin hevostilalle.
Eurooppaan tai britteihin, ihana olis.
Ehkä.
Tuskinpa vittu teen sitäkään ikinä.
Olen koulutusputkessa vielä neljä vuotta, 17 vuotta koulua yhteen putkeen.
On muuten helvetin pitkä aika, tuo seitsemäntoista vuotta. Takana nyt 13 vuotta jo.
Siitä sitten toivottavasti uraputkeen, ja seuraavan kerran voi hengittää kun eläkkeelle jään.
Hän, joka ajoi minut todelliselle turmion tielle tulee tällä viikolla tähän kaupunkiin.
Jännittää. Miksi. Sekin seurustelee nyt.
Ehkä hän osaa käyttäytyä.
Olen kuunnellut Loreenin uutta levyä nyt. Ihan mukiinmenevä, sopii näihin opiskelutuskafiiliksiin.
Laitan kaikki hermoiluni ja kiukutteluni opiskelupaineiden piikkiin.
Oikeasti se ei sitä kokonaan ole.
En jaksa tätä suhdetta enää.
Meillä ei ole enää mitään.
En halua häntä siinä mielessä.
Ihanahan se on mennä joka ilta hänen kainaloon, olla lämpimässä ja tuntea, että joku edes välittää.
Pakko välillä antaa sille, että pysyy siinä vieressä.
Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, ettei parisuhteeseen pidä olla tyytyväinen. Tyytyväinen. Sinä tyydyt siihen. Ei pidä tyytyä mihinkään! Pitää hakea sitä parasta, olla onnellinen ja saavuttaa se seuraava aste, jostain.
Vittu mitä paskaa.
Jos joku tätä lukee, jätä edes tyhjä viesti.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Nössö
Tapasin tänään pitkäaikaisen kaverini pitkästä aikaa.
Monta kertaa puhuttu että joo nyt nähdään, mutta aina on tullut peruutus syystä jos toisesta.
Tänään sitten ehdittiin hetki nähdä, ja oli kyllä mukavaa.
Ihan normaalit asiat taas aiheina, mutta se, miten toinen oikeesti ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä tarkoitan ja mitä sanon seuraavaksi. Ja ajatuksemmekin menevät melkein samaa tahtia kokoajan, aiheen vaihdot ja muut tapahtuu ihan naps, "joo hei mä ajattelin ihan samaa äsken!".
Jotenkin rentouttavaa olla oma itsensä välillä.
Vaikka rentona ei täysin voinut ollakaan, jotenkin tiedostin kokoajan itseni liikaa.
Miten istun, seison, kävelen, juon kahvia.
Miten hiukset, entäs villatakki, no mitähän tuokin katsoo, apua miten hyvännäköinen mies.
Tällästähän tämä.
Teki mieli halata häntä kun erosimme. Ei vaan koskaan olla oltu sellasia, halijoita.
I need your love, I need your time. When everything's wrong, you make it right. I feel so high, I've come alive, I need to be free with you tonight.
Baariin kun pääsis yhdessä, sitä mä kaipaisin.
Kiitos, kun olet edelleen olemassa mulle.
Hän sanoi, kuinka on nähnyt unia siitä, että oltaisiin taas kaikki yhdessä. Me kaikki, me viisi tyttöä. Ei tule onnistumaan. Koskaan en pitänyt yhdestä heistä, täh, meistä. Yhden kanssa en ole kuin hyvin jäykissä, etäisissä väleissä. Yhtä en ole nähnyt pitkään aikaan. Tämä viimeinen oli joskus minulle hyväkin kaveri, silloin oikeasti lapsena, koululaisena, mutta asiat muuttuu.
Tällästä tämä on. Edelleen ja taas.
Jotenkin olen kai muutosta vailla.
Lähde vain kävelemään, älä tule takaisin.
Entä jos lähdenkin vuodeksi ulkomaille.
Entä jos lähdenkin toiseen kaupunkiin, kauas, opiskelemaan.
Mitäs siihen sanot.
Minähän pystyn, jos minä tahdon.
En vain tiedä tahdonko. Ja uskallanko.
Monta kertaa puhuttu että joo nyt nähdään, mutta aina on tullut peruutus syystä jos toisesta.
Tänään sitten ehdittiin hetki nähdä, ja oli kyllä mukavaa.
Ihan normaalit asiat taas aiheina, mutta se, miten toinen oikeesti ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä tarkoitan ja mitä sanon seuraavaksi. Ja ajatuksemmekin menevät melkein samaa tahtia kokoajan, aiheen vaihdot ja muut tapahtuu ihan naps, "joo hei mä ajattelin ihan samaa äsken!".
Jotenkin rentouttavaa olla oma itsensä välillä.
Vaikka rentona ei täysin voinut ollakaan, jotenkin tiedostin kokoajan itseni liikaa.
Miten istun, seison, kävelen, juon kahvia.
Miten hiukset, entäs villatakki, no mitähän tuokin katsoo, apua miten hyvännäköinen mies.
Tällästähän tämä.
Teki mieli halata häntä kun erosimme. Ei vaan koskaan olla oltu sellasia, halijoita.
I need your love, I need your time. When everything's wrong, you make it right. I feel so high, I've come alive, I need to be free with you tonight.
Baariin kun pääsis yhdessä, sitä mä kaipaisin.
Kiitos, kun olet edelleen olemassa mulle.
Hän sanoi, kuinka on nähnyt unia siitä, että oltaisiin taas kaikki yhdessä. Me kaikki, me viisi tyttöä. Ei tule onnistumaan. Koskaan en pitänyt yhdestä heistä, täh, meistä. Yhden kanssa en ole kuin hyvin jäykissä, etäisissä väleissä. Yhtä en ole nähnyt pitkään aikaan. Tämä viimeinen oli joskus minulle hyväkin kaveri, silloin oikeasti lapsena, koululaisena, mutta asiat muuttuu.
Tällästä tämä on. Edelleen ja taas.
Jotenkin olen kai muutosta vailla.
Lähde vain kävelemään, älä tule takaisin.
Entä jos lähdenkin vuodeksi ulkomaille.
Entä jos lähdenkin toiseen kaupunkiin, kauas, opiskelemaan.
Mitäs siihen sanot.
Minähän pystyn, jos minä tahdon.
En vain tiedä tahdonko. Ja uskallanko.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Irrallaan
Eipä muuta kerrottavaa.
En enää halua puhua
kuinka sanotaan sellaista
mistä ei voi tietää
onko se totta vai kuviteltua
Eikä sun tarvii vastata
kun ainakin miljoona
kysymystä ei vaan saa mun mielessäni muotoa
Luulin että voisin vaan
saada nämä tunteet loppumaan
mutta ei ne sammukaan
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Jos jaksaisinkin uskoa
et olen vahvempi huomenna
ja aivan tarpeeks onnellinen ilman sinua
Mut sä oot liikaa kaikkea
ja mul on liikaa tunteita
Ne kaikki kasvattaa vain valheellista toivoa
Ei pitäis olla vaikeaa
laittaa kengät jalkaan, liikahtaa
mut jokin pitää otteessaan
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
En enää halua puhua
kuinka sanotaan sellaista
mistä ei voi tietää
onko se totta vai kuviteltua
Eikä sun tarvii vastata
kun ainakin miljoona
kysymystä ei vaan saa mun mielessäni muotoa
Luulin että voisin vaan
saada nämä tunteet loppumaan
mutta ei ne sammukaan
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Jos jaksaisinkin uskoa
et olen vahvempi huomenna
ja aivan tarpeeks onnellinen ilman sinua
Mut sä oot liikaa kaikkea
ja mul on liikaa tunteita
Ne kaikki kasvattaa vain valheellista toivoa
Ei pitäis olla vaikeaa
laittaa kengät jalkaan, liikahtaa
mut jokin pitää otteessaan
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)