Niin tyhjää kun ihmiset lähtee joulun jälkeen.
Tai kun joulu ylipäätään loppuu.
Ankeeta.
Tekis mieli purkaa mut ei oikein oo mitään purettavaa taaskaan.
Työt kokoajan mielessä vaikka lomaa ollu jo viikko ja vielä neljä hidasta aamua edessä ennenkun taas pitää olla skarppina seittämältä ylhäällä. Yh.
Opiskelut painaa myös.
Pitäs tehdä niin paljon kaikkea mut ei sit kuitenka oikeestaan mikään oo nyt niskassa.
Muutama isompi juttu pitäs päättää.
Taidan taas mennä siitä mistä aita on matalin - ja halvin jos sit ryssinkin päin sitä aitaa enkä pääse yli.
Ellie Gouldingia taas soittimeen ja aivot narikkaan, tälläistä täällä.
perjantai 28. joulukuuta 2012
perjantai 14. joulukuuta 2012
Leave me alone
Hah!
Blogilistalta tän löytää hakusanalla pettäminen. Jännä miten aina viikonloppusin on piikit tilastoissa ja suurimpana lähteenä just blogilista/pettäminen. I feel you!
En nyt tiiä onko mitään sanottavaa.
Ainakaan pettämisen kannalta ei oo.
Asutaan edelleen yhdessä, nyt on menny paremmin kun todella päätettiin että hän etsii asunnon ja muuttaa pois. Sopivaa siis etsii edelleen.
Ei oo mitään sanottavaa.
Blogilistalta tän löytää hakusanalla pettäminen. Jännä miten aina viikonloppusin on piikit tilastoissa ja suurimpana lähteenä just blogilista/pettäminen. I feel you!
En nyt tiiä onko mitään sanottavaa.
Ainakaan pettämisen kannalta ei oo.
Asutaan edelleen yhdessä, nyt on menny paremmin kun todella päätettiin että hän etsii asunnon ja muuttaa pois. Sopivaa siis etsii edelleen.
Ei oo mitään sanottavaa.
perjantai 30. marraskuuta 2012
Lonkeroa muovimukista
Mä haluan säpinää.
Taas mä istun kotona perjantai-iltana ja tissuttelen yhen kaks lonkeroa.
No okeiokei on siihen syynsä, huomenna on työpäivä ja aamuvuoro, vaille kuus herätys.
Ens viikolla mulla alkaa uuden työkuviot hetkeksi. Meen tekemään sellasta työtä hetkeks, mitä haluaisin tehdä ehkäpä loppuelämäni. Vähän isommassa mittakaavassa kylläkin, mut silti. Jänskää.
Mä haluisin kirjottaa mut ei oo mitään kirjotettavaa.
On jopa sellanen tilanne, ettei oo ees mitään opiskeluhommii kirjotettavana!
That's so weird. Tein tänään urakalla kaikki opiskeluhommat alta pois tältä syksyltä, parit tentit ja seminaarit viel tulossa mut ne on nyt suunniteltu ja kirjoteltu mitä tarttee.
Omituista.
Kaikki taas.
Miksei mulla oo asiaa.
Ha! Onpas.
"Anoppi" ärsyttää. On joo molemmat appivanhemmat vähän viinaan meneviä, ja varsinkin nyt pari kk viikonloput on ollu jotain ihan karmeeta. Joka viikonloppu tulee soitto anopilta - onneks vaan pojalleen - että kuinka sä nyt jaksat kun te ootte eroomassa. No, tällä hetkellä he ainakin tietävät vaan sen, että erilleen ollaan muuttamassa, ero nyt on niin ja näin koska tuntuu että ilma on parantunu huomattavasti kun muutto tuli puheeksi ja on kohta toteutumassa. Mut aaaargh, anoppi hoivaa tota 25 vuotiasta kun vauvaa! Joo, on ollut mahtavat 3 vuotta pitkä suhde, mut jospa se siitä taas selviäis ja ura urkenis ja maailma kirkastuis. Rasittava eukko.
Taas mä istun kotona perjantai-iltana ja tissuttelen yhen kaks lonkeroa.
No okeiokei on siihen syynsä, huomenna on työpäivä ja aamuvuoro, vaille kuus herätys.
Ens viikolla mulla alkaa uuden työkuviot hetkeksi. Meen tekemään sellasta työtä hetkeks, mitä haluaisin tehdä ehkäpä loppuelämäni. Vähän isommassa mittakaavassa kylläkin, mut silti. Jänskää.
Mä haluisin kirjottaa mut ei oo mitään kirjotettavaa.
On jopa sellanen tilanne, ettei oo ees mitään opiskeluhommii kirjotettavana!
That's so weird. Tein tänään urakalla kaikki opiskeluhommat alta pois tältä syksyltä, parit tentit ja seminaarit viel tulossa mut ne on nyt suunniteltu ja kirjoteltu mitä tarttee.
Omituista.
Kaikki taas.
Miksei mulla oo asiaa.
Ha! Onpas.
"Anoppi" ärsyttää. On joo molemmat appivanhemmat vähän viinaan meneviä, ja varsinkin nyt pari kk viikonloput on ollu jotain ihan karmeeta. Joka viikonloppu tulee soitto anopilta - onneks vaan pojalleen - että kuinka sä nyt jaksat kun te ootte eroomassa. No, tällä hetkellä he ainakin tietävät vaan sen, että erilleen ollaan muuttamassa, ero nyt on niin ja näin koska tuntuu että ilma on parantunu huomattavasti kun muutto tuli puheeksi ja on kohta toteutumassa. Mut aaaargh, anoppi hoivaa tota 25 vuotiasta kun vauvaa! Joo, on ollut mahtavat 3 vuotta pitkä suhde, mut jospa se siitä taas selviäis ja ura urkenis ja maailma kirkastuis. Rasittava eukko.
torstai 29. marraskuuta 2012
Try, try, try.
No joo, en tiiä tuleeko vai ei.
No tulee se, ero siis edelleen.
Aikataulut vaan kusee, heti kun hän saa kämpän niin tää oli tässä.
Sitä päivää odotellessa..
Tää kämppä on mun, joten mä voin heittää hänet ulos heti kun haluan.
Mut en mä voi olla niin raaka.
Tänään kyllä sanoin kun menetin taas hermoni ja hän oli taas lähdössä ovet paukkuen, että jos nyt lähtee niin ottakoot kaikki tavaransa mukaan.
Pysähtyi ja katseessa kävi älä tee tätä mulle.
Itse menin kiukkuitkemään ja hän lähti, ei ottanut tavaroitaan.
Ei hänestä sen jälkeen oo mitään kuulunu, lähti viideltä ja kello on nyt yhdeksän.
Toisten rintamalla ei oikein oo mitään nyt.
Tai no siis, ei ole yhtikäs mitään.
Vakkarikaan ei oikein innostunut tekstailemaan tässä yks päivä.
No okei, oli arki-ilta ja kello jotain kakstoista..
Ja minä humalassa, tietysti.
Pinkin biisi Try sopii tähän hetkeen kans loooistavasti.
Radiossahan tämä pyörii, joku päivä ajellessa kotiin yllätysyllätys tallilta rupesin vasta sanoja kuuntelemaan.
Sopii niin helvetin hyvin tähän hetkeen.
Oikeestaan siihen hetkeen, kun toi jätkä on oikeesti pois tästä asunnosta.
No tulee se, ero siis edelleen.
Aikataulut vaan kusee, heti kun hän saa kämpän niin tää oli tässä.
Sitä päivää odotellessa..
Tää kämppä on mun, joten mä voin heittää hänet ulos heti kun haluan.
Mut en mä voi olla niin raaka.
Tänään kyllä sanoin kun menetin taas hermoni ja hän oli taas lähdössä ovet paukkuen, että jos nyt lähtee niin ottakoot kaikki tavaransa mukaan.
Pysähtyi ja katseessa kävi älä tee tätä mulle.
Itse menin kiukkuitkemään ja hän lähti, ei ottanut tavaroitaan.
Ei hänestä sen jälkeen oo mitään kuulunu, lähti viideltä ja kello on nyt yhdeksän.
Toisten rintamalla ei oikein oo mitään nyt.
Tai no siis, ei ole yhtikäs mitään.
Vakkarikaan ei oikein innostunut tekstailemaan tässä yks päivä.
No okei, oli arki-ilta ja kello jotain kakstoista..
Ja minä humalassa, tietysti.
Pinkin biisi Try sopii tähän hetkeen kans loooistavasti.
Radiossahan tämä pyörii, joku päivä ajellessa kotiin yllätysyllätys tallilta rupesin vasta sanoja kuuntelemaan.
Sopii niin helvetin hyvin tähän hetkeen.
Oikeestaan siihen hetkeen, kun toi jätkä on oikeesti pois tästä asunnosta.
lauantai 17. marraskuuta 2012
Nyt se tulee.
Noniin, nyt se on varmaa. ERO.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.
Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..
Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.
Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.
En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.
Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle
..mutta..
- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.
Helpottaa mut ahdistaa silti.
Tietystihän se ahdistaa, yli kolme vuotta yhdessä, kaksi niistä saman katon alla.
Tapellaan jatkuvasti.
Mua ottaa päähän sen juominen.
Sitä ärsyttää kun en puhu sille mistään ja kiukuttelen ja "tee sitä, voisitko tuoda tätä, tuletko sieltä toiselta puolelta huonetta antamaan mulle ton kalenterin tosta mun jalkojen edestä"..
Hyi hitto että tuntuu pahalta kohta.
Taas. Nytkin tuntuu pahalta.
Se lähti meidän tuttavapariskunnan luokse ryyppäämään, munkin piti mennä mut kiukutti taas joten jätin menemättä.
Osa syy oli kyllä tääkin, että ero on tulossa kun höyryjuna ja ei sille enää mitään voi vaikka helvetin kivaa (ja hyvää seksiä) on välillä, niinkun parhaina päivinä.
Mutta ei.
En aio sanoa että olen ollut sille täys paska.
Ei sen tarvii tietää.
Enkä haluu pilata sen yhtä kaverisuhdetta.
Ai mitäs nyt tapahtuu?
- Saan tavata toisia miehiä rauhassa
- Saan olla rauhassa
- Saan nukkua leveästi
- Saan tehdä mitä itse haluan
- Pontta laihdutukselle?
- Enemmän aikaa hevoselle
..mutta..
- Yksinäinen. Ei mulla ole kavereita.
- Yksinäinen.
- Yksin.
- Yksinäinen.
lauantai 10. marraskuuta 2012
Cover your eyes so you don't know the secret.
Yks näistä oli täällä, tässä kaupungissa viime viikon viikonlopun.
Kyllähän se tuli lähelle ja halaili ja painautui vasten, mut itse olin jotenkin hirveän varovainen sen suhteen.
Hyvä vaan.
Lauantaina kun nähtiin viimeisen kerran, kiukutti. Sekin oli hyvä vaan, koska nyt ei ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.
Heräsin tänään myöhässä töihin.
Heräsin 6:16, töissä pitäs olla 6:20-6:25 kun ensimmäinen työntekijä jolla on avaimet tulee paikalle.
Helvetillistä vauhtia vaan vaatteet niskaan, auton ovet kirosin jo matkalla ulos ja aukeshan se kuskin ovi jo toisella yrittämällä. Kivoja nää vanhemmat autot kun ovetkin jäätyy kiinni, ja jos saat ne auki niin kiinnihän ne ei sit mene kunnolla. Tänään kuitenkin autokin toimi loistavasti, ja kerkesin aamupalamandariinin syödä autossa vielä työpaikan pihalla, kun avaimellinen ei ollut vielä tullut. Työpäivä meni ihan huithait nopsaan.
Kotiin tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin 2½h päiväunia taas.
Kun heräsin, näppihäröilin puhelimeni kanssa ja kabuum. Hän, The Hän, oli laittanut mulle tekstarin puol kakstoista edellisiltana. Minähän olin siihen aikaan jo nukkumassa, mutta Poikaystävä vielä valvoi ja pelasi aivan puhelimeni vieressä. Onneksi se on niin kuuro ja sokee kaikelle muulle pelatessaan, joten tuskin se sitä on katsonut että kuka mua muistaa mun jo nukkuessa. Eikä sen käytös antanut mitään osviittaa siitä että olis viestin lukenut.
Ei siinä kylllä mitään muuta ollut kuin kysymys mun sen hetkisestä olinpaikasta. Mut silti.
Jumalauta että sydän pomppas taas kun sen viestin päivällä huomasin.
En oo ajatellut (kai?) Häntä pitkään aikaan, en ole tekstaillut tai muuta ainakaan kuukauteen. Se on pitkä aika.
Ja sieltä se taas tuli.
Out of nowhere.
Missä meet
Silti.
Vittu että ärsyttää.
Kyllähän se tuli lähelle ja halaili ja painautui vasten, mut itse olin jotenkin hirveän varovainen sen suhteen.
Hyvä vaan.
Lauantaina kun nähtiin viimeisen kerran, kiukutti. Sekin oli hyvä vaan, koska nyt ei ole mitään fiiliksiä sitä kohtaan.
Heräsin tänään myöhässä töihin.
Heräsin 6:16, töissä pitäs olla 6:20-6:25 kun ensimmäinen työntekijä jolla on avaimet tulee paikalle.
Helvetillistä vauhtia vaan vaatteet niskaan, auton ovet kirosin jo matkalla ulos ja aukeshan se kuskin ovi jo toisella yrittämällä. Kivoja nää vanhemmat autot kun ovetkin jäätyy kiinni, ja jos saat ne auki niin kiinnihän ne ei sit mene kunnolla. Tänään kuitenkin autokin toimi loistavasti, ja kerkesin aamupalamandariinin syödä autossa vielä työpaikan pihalla, kun avaimellinen ei ollut vielä tullut. Työpäivä meni ihan huithait nopsaan.
Kotiin tullessani kaaduin suoraan sänkyyn ja nukuin 2½h päiväunia taas.
Kun heräsin, näppihäröilin puhelimeni kanssa ja kabuum. Hän, The Hän, oli laittanut mulle tekstarin puol kakstoista edellisiltana. Minähän olin siihen aikaan jo nukkumassa, mutta Poikaystävä vielä valvoi ja pelasi aivan puhelimeni vieressä. Onneksi se on niin kuuro ja sokee kaikelle muulle pelatessaan, joten tuskin se sitä on katsonut että kuka mua muistaa mun jo nukkuessa. Eikä sen käytös antanut mitään osviittaa siitä että olis viestin lukenut.
Ei siinä kylllä mitään muuta ollut kuin kysymys mun sen hetkisestä olinpaikasta. Mut silti.
Jumalauta että sydän pomppas taas kun sen viestin päivällä huomasin.
En oo ajatellut (kai?) Häntä pitkään aikaan, en ole tekstaillut tai muuta ainakaan kuukauteen. Se on pitkä aika.
Ja sieltä se taas tuli.
Out of nowhere.
Missä meet
Silti.
Vittu että ärsyttää.
tiistai 30. lokakuuta 2012
Not in heaven, not in hell.
Musta tuntuu etten mä enää mahdu tänne.
Ahdistaa, kaikki tavarat hujanhajan koska ne ei ihan oikeasti mahdu minnekään.
Tuli tarjous toisesta kämpästä, mut liian kallis.
En ota riskiä, että eron tullessa mulla ei oliskaan vara pitää sitä kämppää yksin.
Miks kaikki on niin helvetin vaikeeta ja kallista.
Opiskelut tuottaa suorastaan tuskaa, aivan helvetisti tekemistä.
Olen kasannut niitä liikaa, suunnitellut liikaa. Tuntuu jo nyt, että leviän tän alle.¨
Mutta kyllä mä jaksan, hitto mä näytän että mä jaksan.
Teen niin perkeleen kovaa hommia tän vuoden, kattokaa vaan.
Neljään vuoteen maisteriksi, ei paha oli yhtään.
Olen vaan niin helvetin nuori kun valmistun, vaikka menis viis vuotta.
Ulkomaille tekisi mieli.
Au-pairiksi jonnekin hevostilalle.
Eurooppaan tai britteihin, ihana olis.
Ehkä.
Tuskinpa vittu teen sitäkään ikinä.
Olen koulutusputkessa vielä neljä vuotta, 17 vuotta koulua yhteen putkeen.
On muuten helvetin pitkä aika, tuo seitsemäntoista vuotta. Takana nyt 13 vuotta jo.
Siitä sitten toivottavasti uraputkeen, ja seuraavan kerran voi hengittää kun eläkkeelle jään.
Hän, joka ajoi minut todelliselle turmion tielle tulee tällä viikolla tähän kaupunkiin.
Jännittää. Miksi. Sekin seurustelee nyt.
Ehkä hän osaa käyttäytyä.
Olen kuunnellut Loreenin uutta levyä nyt. Ihan mukiinmenevä, sopii näihin opiskelutuskafiiliksiin.
Laitan kaikki hermoiluni ja kiukutteluni opiskelupaineiden piikkiin.
Oikeasti se ei sitä kokonaan ole.
En jaksa tätä suhdetta enää.
Meillä ei ole enää mitään.
En halua häntä siinä mielessä.
Ihanahan se on mennä joka ilta hänen kainaloon, olla lämpimässä ja tuntea, että joku edes välittää.
Pakko välillä antaa sille, että pysyy siinä vieressä.
Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, ettei parisuhteeseen pidä olla tyytyväinen. Tyytyväinen. Sinä tyydyt siihen. Ei pidä tyytyä mihinkään! Pitää hakea sitä parasta, olla onnellinen ja saavuttaa se seuraava aste, jostain.
Vittu mitä paskaa.
Jos joku tätä lukee, jätä edes tyhjä viesti.
Ahdistaa, kaikki tavarat hujanhajan koska ne ei ihan oikeasti mahdu minnekään.
Tuli tarjous toisesta kämpästä, mut liian kallis.
En ota riskiä, että eron tullessa mulla ei oliskaan vara pitää sitä kämppää yksin.
Miks kaikki on niin helvetin vaikeeta ja kallista.
Opiskelut tuottaa suorastaan tuskaa, aivan helvetisti tekemistä.
Olen kasannut niitä liikaa, suunnitellut liikaa. Tuntuu jo nyt, että leviän tän alle.¨
Mutta kyllä mä jaksan, hitto mä näytän että mä jaksan.
Teen niin perkeleen kovaa hommia tän vuoden, kattokaa vaan.
Neljään vuoteen maisteriksi, ei paha oli yhtään.
Olen vaan niin helvetin nuori kun valmistun, vaikka menis viis vuotta.
Ulkomaille tekisi mieli.
Au-pairiksi jonnekin hevostilalle.
Eurooppaan tai britteihin, ihana olis.
Ehkä.
Tuskinpa vittu teen sitäkään ikinä.
Olen koulutusputkessa vielä neljä vuotta, 17 vuotta koulua yhteen putkeen.
On muuten helvetin pitkä aika, tuo seitsemäntoista vuotta. Takana nyt 13 vuotta jo.
Siitä sitten toivottavasti uraputkeen, ja seuraavan kerran voi hengittää kun eläkkeelle jään.
Hän, joka ajoi minut todelliselle turmion tielle tulee tällä viikolla tähän kaupunkiin.
Jännittää. Miksi. Sekin seurustelee nyt.
Ehkä hän osaa käyttäytyä.
Olen kuunnellut Loreenin uutta levyä nyt. Ihan mukiinmenevä, sopii näihin opiskelutuskafiiliksiin.
Laitan kaikki hermoiluni ja kiukutteluni opiskelupaineiden piikkiin.
Oikeasti se ei sitä kokonaan ole.
En jaksa tätä suhdetta enää.
Meillä ei ole enää mitään.
En halua häntä siinä mielessä.
Ihanahan se on mennä joka ilta hänen kainaloon, olla lämpimässä ja tuntea, että joku edes välittää.
Pakko välillä antaa sille, että pysyy siinä vieressä.
Eräs ihminen sanoi vähän aikaa sitten, ettei parisuhteeseen pidä olla tyytyväinen. Tyytyväinen. Sinä tyydyt siihen. Ei pidä tyytyä mihinkään! Pitää hakea sitä parasta, olla onnellinen ja saavuttaa se seuraava aste, jostain.
Vittu mitä paskaa.
Jos joku tätä lukee, jätä edes tyhjä viesti.
perjantai 26. lokakuuta 2012
Nössö
Tapasin tänään pitkäaikaisen kaverini pitkästä aikaa.
Monta kertaa puhuttu että joo nyt nähdään, mutta aina on tullut peruutus syystä jos toisesta.
Tänään sitten ehdittiin hetki nähdä, ja oli kyllä mukavaa.
Ihan normaalit asiat taas aiheina, mutta se, miten toinen oikeesti ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä tarkoitan ja mitä sanon seuraavaksi. Ja ajatuksemmekin menevät melkein samaa tahtia kokoajan, aiheen vaihdot ja muut tapahtuu ihan naps, "joo hei mä ajattelin ihan samaa äsken!".
Jotenkin rentouttavaa olla oma itsensä välillä.
Vaikka rentona ei täysin voinut ollakaan, jotenkin tiedostin kokoajan itseni liikaa.
Miten istun, seison, kävelen, juon kahvia.
Miten hiukset, entäs villatakki, no mitähän tuokin katsoo, apua miten hyvännäköinen mies.
Tällästähän tämä.
Teki mieli halata häntä kun erosimme. Ei vaan koskaan olla oltu sellasia, halijoita.
I need your love, I need your time. When everything's wrong, you make it right. I feel so high, I've come alive, I need to be free with you tonight.
Baariin kun pääsis yhdessä, sitä mä kaipaisin.
Kiitos, kun olet edelleen olemassa mulle.
Hän sanoi, kuinka on nähnyt unia siitä, että oltaisiin taas kaikki yhdessä. Me kaikki, me viisi tyttöä. Ei tule onnistumaan. Koskaan en pitänyt yhdestä heistä, täh, meistä. Yhden kanssa en ole kuin hyvin jäykissä, etäisissä väleissä. Yhtä en ole nähnyt pitkään aikaan. Tämä viimeinen oli joskus minulle hyväkin kaveri, silloin oikeasti lapsena, koululaisena, mutta asiat muuttuu.
Tällästä tämä on. Edelleen ja taas.
Jotenkin olen kai muutosta vailla.
Lähde vain kävelemään, älä tule takaisin.
Entä jos lähdenkin vuodeksi ulkomaille.
Entä jos lähdenkin toiseen kaupunkiin, kauas, opiskelemaan.
Mitäs siihen sanot.
Minähän pystyn, jos minä tahdon.
En vain tiedä tahdonko. Ja uskallanko.
Monta kertaa puhuttu että joo nyt nähdään, mutta aina on tullut peruutus syystä jos toisesta.
Tänään sitten ehdittiin hetki nähdä, ja oli kyllä mukavaa.
Ihan normaalit asiat taas aiheina, mutta se, miten toinen oikeesti ymmärtää jo yhdestä katseesta mitä tarkoitan ja mitä sanon seuraavaksi. Ja ajatuksemmekin menevät melkein samaa tahtia kokoajan, aiheen vaihdot ja muut tapahtuu ihan naps, "joo hei mä ajattelin ihan samaa äsken!".
Jotenkin rentouttavaa olla oma itsensä välillä.
Vaikka rentona ei täysin voinut ollakaan, jotenkin tiedostin kokoajan itseni liikaa.
Miten istun, seison, kävelen, juon kahvia.
Miten hiukset, entäs villatakki, no mitähän tuokin katsoo, apua miten hyvännäköinen mies.
Tällästähän tämä.
Teki mieli halata häntä kun erosimme. Ei vaan koskaan olla oltu sellasia, halijoita.
I need your love, I need your time. When everything's wrong, you make it right. I feel so high, I've come alive, I need to be free with you tonight.
Baariin kun pääsis yhdessä, sitä mä kaipaisin.
Kiitos, kun olet edelleen olemassa mulle.
Hän sanoi, kuinka on nähnyt unia siitä, että oltaisiin taas kaikki yhdessä. Me kaikki, me viisi tyttöä. Ei tule onnistumaan. Koskaan en pitänyt yhdestä heistä, täh, meistä. Yhden kanssa en ole kuin hyvin jäykissä, etäisissä väleissä. Yhtä en ole nähnyt pitkään aikaan. Tämä viimeinen oli joskus minulle hyväkin kaveri, silloin oikeasti lapsena, koululaisena, mutta asiat muuttuu.
Tällästä tämä on. Edelleen ja taas.
Jotenkin olen kai muutosta vailla.
Lähde vain kävelemään, älä tule takaisin.
Entä jos lähdenkin vuodeksi ulkomaille.
Entä jos lähdenkin toiseen kaupunkiin, kauas, opiskelemaan.
Mitäs siihen sanot.
Minähän pystyn, jos minä tahdon.
En vain tiedä tahdonko. Ja uskallanko.
keskiviikko 24. lokakuuta 2012
Irrallaan
Eipä muuta kerrottavaa.
En enää halua puhua
kuinka sanotaan sellaista
mistä ei voi tietää
onko se totta vai kuviteltua
Eikä sun tarvii vastata
kun ainakin miljoona
kysymystä ei vaan saa mun mielessäni muotoa
Luulin että voisin vaan
saada nämä tunteet loppumaan
mutta ei ne sammukaan
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Jos jaksaisinkin uskoa
et olen vahvempi huomenna
ja aivan tarpeeks onnellinen ilman sinua
Mut sä oot liikaa kaikkea
ja mul on liikaa tunteita
Ne kaikki kasvattaa vain valheellista toivoa
Ei pitäis olla vaikeaa
laittaa kengät jalkaan, liikahtaa
mut jokin pitää otteessaan
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
En enää halua puhua
kuinka sanotaan sellaista
mistä ei voi tietää
onko se totta vai kuviteltua
Eikä sun tarvii vastata
kun ainakin miljoona
kysymystä ei vaan saa mun mielessäni muotoa
Luulin että voisin vaan
saada nämä tunteet loppumaan
mutta ei ne sammukaan
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Jos jaksaisinkin uskoa
et olen vahvempi huomenna
ja aivan tarpeeks onnellinen ilman sinua
Mut sä oot liikaa kaikkea
ja mul on liikaa tunteita
Ne kaikki kasvattaa vain valheellista toivoa
Ei pitäis olla vaikeaa
laittaa kengät jalkaan, liikahtaa
mut jokin pitää otteessaan
Niin irrallaan
me ollaan,
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
Enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
mutten silti osaa lähteä
Niin irrallaan
me ollaan
ettei meistä koskaan yhtä saa
enkä tiedä
kumpi meistä ensin irroittaa
sunnuntai 14. lokakuuta 2012
Welcome, anot.
Wou, jokuhan oikeesti käy lukemassa tätä.
Sallikaamme siis Teidän, Arvoisien Anonyymien kommentointi, jos siltä tuntuu!
Antaa tulla ihan mitä vaan, mut jos purat omaa paskaa oloos kun jätkäs on pettäny sua jonkun lumpun kanssa niin pliis tee se vaikka yksinäs pimeessä.
Kiitos.
Mitäsmitäs.
Viikonloppu oli hidas ja rauhallinen.
Kotona oltiin, tänään käytiin jopa urheilemassa yhdessä.
Tekee hyvää meille.
Aamulla heräsin jotenkin.. miten sen nyt sanois, alistuvasti?
Näin unta Hänestä, ja jotenkin olin sellaisessa horroksessa että luulin sanoneeni jotain muuta jo poikaystävälleni, mutta hetken kuluttua selvisikin etten ollut sanonut mitään hänelle. Selkeää, eikö?
Pelkäsin sanoneeni siis unissani jotain, mitä ei olisi ääneen pitänyt sanoa.
En onneksi ole unissapuhuja ja poikaystäväni on niin sikeäuninen että ei ole edes tosi.
Olin eilen töissä. Oli kivaa. Viimeksi tein niitä hommia muutama kuukausi sitten ja nyt pääsin parin vielä paskemman duunin jälkeen takaisin noihin juttuihin. Jeii!
Tiistaina tentti, en ole lukenut eikä ole edes kirjaa mistä lukea. Taidan jättää toiselle tenttikerralle senkin, ellen sit lue toista kirjaa ja tee opintojaksoo kokonaan kirjatenttinä. Let's see. En nimittäin ollu kuin puolilla luennoillakaan paikalla, wups.
Sallikaamme siis Teidän, Arvoisien Anonyymien kommentointi, jos siltä tuntuu!
Antaa tulla ihan mitä vaan, mut jos purat omaa paskaa oloos kun jätkäs on pettäny sua jonkun lumpun kanssa niin pliis tee se vaikka yksinäs pimeessä.
Kiitos.
Mitäsmitäs.
Viikonloppu oli hidas ja rauhallinen.
Kotona oltiin, tänään käytiin jopa urheilemassa yhdessä.
Tekee hyvää meille.
Aamulla heräsin jotenkin.. miten sen nyt sanois, alistuvasti?
Näin unta Hänestä, ja jotenkin olin sellaisessa horroksessa että luulin sanoneeni jotain muuta jo poikaystävälleni, mutta hetken kuluttua selvisikin etten ollut sanonut mitään hänelle. Selkeää, eikö?
Pelkäsin sanoneeni siis unissani jotain, mitä ei olisi ääneen pitänyt sanoa.
En onneksi ole unissapuhuja ja poikaystäväni on niin sikeäuninen että ei ole edes tosi.
Olin eilen töissä. Oli kivaa. Viimeksi tein niitä hommia muutama kuukausi sitten ja nyt pääsin parin vielä paskemman duunin jälkeen takaisin noihin juttuihin. Jeii!
Tiistaina tentti, en ole lukenut eikä ole edes kirjaa mistä lukea. Taidan jättää toiselle tenttikerralle senkin, ellen sit lue toista kirjaa ja tee opintojaksoo kokonaan kirjatenttinä. Let's see. En nimittäin ollu kuin puolilla luennoillakaan paikalla, wups.
sunnuntai 7. lokakuuta 2012
Arjen saappaat
Kai me ollaan vaan arkistuttu.
Päivät erillään, toinen töissä, toinen opiskelee tai ratsastaa.
Illalla saatetaan hetki makoilla sängyllä lähekkäin ja jutella päivästä.
Sitten taas molemmat omilla koneillaan, välillä hän saattaa käydä pussaamassa mennessään tupakalle tai muuta.
Tänään heräsin tähän oikeasti ajellessani vaihteeksi tallilta kotia kohti. Radiossa soi Anna Puun Kolme pientä sanaa, ja varsinkin tämä iski ja kovaa:
Päivällä yhdessä perheenä kolmistaan
Illalla kaksi omissa nurkissaan
Kalpea ruudun valo kummankin kasvoilla
Koska rakkaus ei asu täällä enää
Me vaan ollaan perheenä neljästään, kaks koiraa löytyy kuitenkin. "Meidän tytöt".
Ehkä olisi parempi vain erota, mutta oikeastaan; miksi?
Meillä menee päällisin puolin hyvin, mulla ainakin on hyvä olla.
Välillä joo tapellaan, mut sellastahan se on.
Minä olen hyvä peittämään jälkeni ja valheeni.
On hänkin minua pettänyt.
Oltiin seurusteltu muutama kuukausi korkeintaan.
Menin hänen luokseen, vessassa oli hiusharja.
"Se on varmaan mutsin, se kävi tänään". Muuten hyvä, mutta harjassa oli pitkiä tummia hiuksia, ja "anoppi" on lyhyt tukkainen blondi. Lisäksi ikkunalaudalla oli pinnejä, kysyin miksi ne on siinä. Sanoi että ovat olleet siinä jo pitkään, ovat hänen Entisensä.
En halunnut ajatella asiaa aikaisemmin, ja tällä viikolla se iski oikeasti.
Kysyin häneltä, onko hän pettänyt minua. Kielsi. Kysyin hiusharjasta, ja hetken hiljaisuuden jälkeen kysyin uudelleen onko hän pettänyt minua. Ei sanonut mitään, sanoi vain että ne ovat vanhoja juttuja enkä minä itsekään ole ollut täydellinen tyttöystävä.
Hän on siis pettänyt minua.
Ei tuntunut edes kovin pahalta. Jotenkin tuli sellainen olo, että en minä sen pahempi ole kuin hänkään.
Lisäksi hänellä on eräät arvet, jotka muistuttavat joka päivä eräästä hänen entisestään. Ne ovat sellaisessa paikassa ettei hän itse näe niitä, mutta minäpä näen.
Päivät erillään, toinen töissä, toinen opiskelee tai ratsastaa.
Illalla saatetaan hetki makoilla sängyllä lähekkäin ja jutella päivästä.
Sitten taas molemmat omilla koneillaan, välillä hän saattaa käydä pussaamassa mennessään tupakalle tai muuta.
Tänään heräsin tähän oikeasti ajellessani vaihteeksi tallilta kotia kohti. Radiossa soi Anna Puun Kolme pientä sanaa, ja varsinkin tämä iski ja kovaa:
Päivällä yhdessä perheenä kolmistaan
Illalla kaksi omissa nurkissaan
Kalpea ruudun valo kummankin kasvoilla
Koska rakkaus ei asu täällä enää
Me vaan ollaan perheenä neljästään, kaks koiraa löytyy kuitenkin. "Meidän tytöt".
Ehkä olisi parempi vain erota, mutta oikeastaan; miksi?
Meillä menee päällisin puolin hyvin, mulla ainakin on hyvä olla.
Välillä joo tapellaan, mut sellastahan se on.
Minä olen hyvä peittämään jälkeni ja valheeni.
On hänkin minua pettänyt.
Oltiin seurusteltu muutama kuukausi korkeintaan.
Menin hänen luokseen, vessassa oli hiusharja.
"Se on varmaan mutsin, se kävi tänään". Muuten hyvä, mutta harjassa oli pitkiä tummia hiuksia, ja "anoppi" on lyhyt tukkainen blondi. Lisäksi ikkunalaudalla oli pinnejä, kysyin miksi ne on siinä. Sanoi että ovat olleet siinä jo pitkään, ovat hänen Entisensä.
En halunnut ajatella asiaa aikaisemmin, ja tällä viikolla se iski oikeasti.
Kysyin häneltä, onko hän pettänyt minua. Kielsi. Kysyin hiusharjasta, ja hetken hiljaisuuden jälkeen kysyin uudelleen onko hän pettänyt minua. Ei sanonut mitään, sanoi vain että ne ovat vanhoja juttuja enkä minä itsekään ole ollut täydellinen tyttöystävä.
Hän on siis pettänyt minua.
Ei tuntunut edes kovin pahalta. Jotenkin tuli sellainen olo, että en minä sen pahempi ole kuin hänkään.
Lisäksi hänellä on eräät arvet, jotka muistuttavat joka päivä eräästä hänen entisestään. Ne ovat sellaisessa paikassa ettei hän itse näe niitä, mutta minäpä näen.
lauantai 6. lokakuuta 2012
Halcyon indeed..
Poikaystävä lähti tänään reissulleen.
Ikävä iski heti kun näin auton takavalojen häviävän näköpiiristä.
Menin takaisin nukkumaan ja kun heräsin, ei tuntunut enää miltään.
Olen takaisin.
Eilen oli ilmasen viinan bileet.
Yllättävän rauhassa meni. Ei mitään draamoja, ihan peruskivaa mut ootin enemmän. Mitäpäs muuta..
Mmm. Laittelin Hänelle taas viestii, olis ollu kuskia vailla mut itsepä istuin baarissa jo siinä vaiheessa.
Kyseli muutenkin mukaansa, sanoin jälleen kerran ettei me voida olla missään julkisesti yhdessä. Tiesin myös, että poikaystävän kavereita oli yöelämässä ja tämän kokoisessa kylässä niihin törmäisi aivan varmasti.
Sanoin sitten taas siideripäissäni että kyselee huomenna jos tarttee kuskii tai leffaseuraa.
Äsken pisti viestii ja kysyi meenkö hänen luokseen kattomaan leffaa.
Arvaappa, just söin itteni pulleaksi enkö oo ees meikannu tänään.
Ellie Gouldingin levy Halcyon tuli eilen, tänään siis luukutan tätä ja yritän pysyä kotona.
Muuten todella hyvä levy, mut autokuuntelussa rasittava koska biisien aluissa on aika pitkään ns. turhaa hiljaista pimputtelua. Joten voi turhautumisen hetkellä/lyhillä matkoilla tulla vaihdettua biisejä turhankin tiuhaan.
Jotenkin iskee taas jonnekkin syvälle jotkin näistä biiseistä.
Ei siis yhtän kannusta olemaan kotona yksin lauantai-iltaa, kun vaihtoehtoja muualle (muihinkin) olisi.
Ja halcyon on tämän illan tunnismusiikki, ei "tunnussana".. (suom. onnellinen, auvoisa, syntiinlankeamusta edeltävä..)
Pitäs tenttiinkin lukea, tekis mieli vaan lähteä ulos.
Ikävä iski heti kun näin auton takavalojen häviävän näköpiiristä.
Menin takaisin nukkumaan ja kun heräsin, ei tuntunut enää miltään.
Olen takaisin.
Eilen oli ilmasen viinan bileet.
Yllättävän rauhassa meni. Ei mitään draamoja, ihan peruskivaa mut ootin enemmän. Mitäpäs muuta..
Mmm. Laittelin Hänelle taas viestii, olis ollu kuskia vailla mut itsepä istuin baarissa jo siinä vaiheessa.
Kyseli muutenkin mukaansa, sanoin jälleen kerran ettei me voida olla missään julkisesti yhdessä. Tiesin myös, että poikaystävän kavereita oli yöelämässä ja tämän kokoisessa kylässä niihin törmäisi aivan varmasti.
Sanoin sitten taas siideripäissäni että kyselee huomenna jos tarttee kuskii tai leffaseuraa.
Äsken pisti viestii ja kysyi meenkö hänen luokseen kattomaan leffaa.
Arvaappa, just söin itteni pulleaksi enkö oo ees meikannu tänään.
Ellie Gouldingin levy Halcyon tuli eilen, tänään siis luukutan tätä ja yritän pysyä kotona.
Muuten todella hyvä levy, mut autokuuntelussa rasittava koska biisien aluissa on aika pitkään ns. turhaa hiljaista pimputtelua. Joten voi turhautumisen hetkellä/lyhillä matkoilla tulla vaihdettua biisejä turhankin tiuhaan.
Jotenkin iskee taas jonnekkin syvälle jotkin näistä biiseistä.
Ei siis yhtän kannusta olemaan kotona yksin lauantai-iltaa, kun vaihtoehtoja muualle (muihinkin) olisi.
Ja halcyon on tämän illan tunnismusiikki, ei "tunnussana".. (suom. onnellinen, auvoisa, syntiinlankeamusta edeltävä..)
Pitäs tenttiinkin lukea, tekis mieli vaan lähteä ulos.
keskiviikko 3. lokakuuta 2012
Aatoksia
Kävin tänään ostaa järkkäriin toisen putken vihdoin ja viimein. Nyt on vähän lisää zuumia ;)
Koulu stressaa.
Miks pitää olla niin pirun laiska ja aikaansaamaton.
Kohta kahden viikon sisällä kaksi tenttiä. Nytkin pitäs olla lukemassa.
Kaksi esseetä pitäs tehä, 10 ja 15 sivuiset.
Huomenna pitäs lähtee vielä jumppaan 10:30. Oikeesti, kuka hullu niin aikasin haluu jumppaan. No, minä vissiin. Pitäs siihenki ettii vielä se helvetin jumppamatto, missälie sekin. Ja jumppakengätkin on ollu taas ulkokäytössä, pitäs puhdistaa.. Perkele.
Mitäs muuta.
Pitäs tallilla siivota kenttä paskasta että pääsis siihenki ratsastaa. Yhtä liejuu koko höskä kohta taas.
Rupee jo rassaamaan tuo maastossa meneminen.
Rassaa kyllä muutenki jatkuvasti olla yksin.
Niin tallilla kuin muutenkin.
Koulussa näkee tyyppejä joo, mut siihen se sit jääkin.
Perjantaina sentään pääsee fukseja rääkkäämään ja juomaan.
Jospa näkis tiettyjä tyyppejäkin..
Sellastahan se, tällästähän täällä.
Koulu stressaa.
Miks pitää olla niin pirun laiska ja aikaansaamaton.
Kohta kahden viikon sisällä kaksi tenttiä. Nytkin pitäs olla lukemassa.
Kaksi esseetä pitäs tehä, 10 ja 15 sivuiset.
Huomenna pitäs lähtee vielä jumppaan 10:30. Oikeesti, kuka hullu niin aikasin haluu jumppaan. No, minä vissiin. Pitäs siihenki ettii vielä se helvetin jumppamatto, missälie sekin. Ja jumppakengätkin on ollu taas ulkokäytössä, pitäs puhdistaa.. Perkele.
Mitäs muuta.
Pitäs tallilla siivota kenttä paskasta että pääsis siihenki ratsastaa. Yhtä liejuu koko höskä kohta taas.
Rupee jo rassaamaan tuo maastossa meneminen.
Rassaa kyllä muutenki jatkuvasti olla yksin.
Niin tallilla kuin muutenkin.
Koulussa näkee tyyppejä joo, mut siihen se sit jääkin.
Perjantaina sentään pääsee fukseja rääkkäämään ja juomaan.
Jospa näkis tiettyjä tyyppejäkin..
Sellastahan se, tällästähän täällä.
Nyrkki silmään
Hassua. Tää biisi sopii jotenkin niin nappiin.
Sekä omaan poikaystävääni, että tähän Helvetin Mr.Bigiin.
Lähde jonkun toisen matkaan
Soita mulle yöllä
Vuoden päästä taas
Voit olla varma
Hetkeekään en mieti
Ehdoitta mä saavun
Sua noutamaan
Sinä oot se päätös, jonka pyörrän
Takki, jonka käännän
Vaikka pelottaa
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa huulluus
Järjetön rakkaus
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksei sitä hengiltä saa
Loukkaa tuhat kertaa vielä
Väitä, ettet tiedä
Miestä huonompaa
Voit olla varma
Anteeksi saat aina
Ei kai ole sulla
Sen helpompaa
Minä oon se päätös, jonka pyörrät
Takki, jonka käännät
Kun me suudellaan
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa hulluus
Järjetön rakkaus
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Järjetön rakkaus
Pelottavan vahva
Puristava voima
Sano, miksi se kaiken yhä uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kestää
Miksei sitä hengiltä saa?
Lähde uudelleen
Sinä tiedät, kuinka kaipuu kiskaisee
Suru ketjustansa rakkaus riuhtaisee
Sut takaisin aina, aina
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Järjetön rakkaus
Pelottavan vahva
Puristava voima
Sano, miksi se kaiken yhä uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kestää
Miksei sitä hengiltä saa?
Jesse Kaikuranta - Järjetön rakkaus
Sekä omaan poikaystävääni, että tähän Helvetin Mr.Bigiin.
Lähde jonkun toisen matkaan
Soita mulle yöllä
Vuoden päästä taas
Voit olla varma
Hetkeekään en mieti
Ehdoitta mä saavun
Sua noutamaan
Sinä oot se päätös, jonka pyörrän
Takki, jonka käännän
Vaikka pelottaa
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa huulluus
Järjetön rakkaus
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksei sitä hengiltä saa
Loukkaa tuhat kertaa vielä
Väitä, ettet tiedä
Miestä huonompaa
Voit olla varma
Anteeksi saat aina
Ei kai ole sulla
Sen helpompaa
Minä oon se päätös, jonka pyörrät
Takki, jonka käännät
Kun me suudellaan
Sinä oot se, mihin loppuu kohtuus
Mistä alkaa hulluus
Järjetön rakkaus
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Järjetön rakkaus
Pelottavan vahva
Puristava voima
Sano, miksi se kaiken yhä uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kestää
Miksei sitä hengiltä saa?
Lähde uudelleen
Sinä tiedät, kuinka kaipuu kiskaisee
Suru ketjustansa rakkaus riuhtaisee
Sut takaisin aina, aina
Miksi se uskoo
Miksi se toivoo
Miksi kärsii
Mutta kestää
Miksi se vain riuhtoo
Miksei se irtoo
Miksi se kärsii
Mutta kestää
Järjetön rakkaus
Pelottavan vahva
Puristava voima
Sano, miksi se kaiken yhä uskoo
Miksi se toivoo
Miksi se kestää
Miksei sitä hengiltä saa?
Jesse Kaikuranta - Järjetön rakkaus
lauantai 29. syyskuuta 2012
Biiseistä.
Odotan niin kovasti Ellie Gouldingin uutta levyä.
Jotenkin biisit iskee jonnekkin sinne ja syvälle.
Oon näitä teasereita kuunnellu liikaakin. My blood, ihanaa.
Olin viikon erossa poikaystävästäni erään reissun takia.
Ikävöin kovasti ja mietin etten pystyisi eroamaan, ainakaan oman hölmöyteni takia.
Mut voi herranisä kun taas kuuntelee joitakin biisejä niin argh.
Anything could happen.
Ensi viikon viikonlopun poikaystäväni on la-ma eräällä reissulla, eli ollaan taas erossa toisistamme.
Perjantaina meillä on taas opiskelijabileet.
Poikaystäväni lähtee lauantaina aamulla klo 7. Joten kotiin on mentävä yöksi.
Voi kyllä taas olla, että menee tuohon aamu kuuten asti ryypätessä, ja kotiovella läpsystä vaihto..
Mistäs sitä tietää mitä sekin tekee reissuillaan.
Sillä mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää. Tämä on mun mottoni joissakin asioissa.
Istun taas yksin kotona kun hän on kavereiden luona pelaamassa ja ottamassa.
Tai ainakin niin sanoi tekevänsä.
Tänään lenkillä hän sanoi että on niin onnellinen, että me ollaan yhdessä vaikka on ollut vaikeaakin välillä.
Silloin kirpaisi sydämestä.
Mutta se tunne oli nopeasti ohi, minä en muistele niitä asioita kuin synkkinä hetkinä.
Eli silloin kun kirjotan tänne, hah.
Lovers hold on to everything, and lovers hold to anything.
I need you more than I can take.
Tällänen minä oon ja muuksi tuskin muutun.
On se kyllä hassua miten jotkin biisit, artistit tarttuvat niin kovasti joihinkin tapahtumiin, aikoihin, ihmisiin.
En halua edes ajatella mikä kuuluu mihinkin.. Phuu.
Jotenkin biisit iskee jonnekkin sinne ja syvälle.
Oon näitä teasereita kuunnellu liikaakin. My blood, ihanaa.
Olin viikon erossa poikaystävästäni erään reissun takia.
Ikävöin kovasti ja mietin etten pystyisi eroamaan, ainakaan oman hölmöyteni takia.
Mut voi herranisä kun taas kuuntelee joitakin biisejä niin argh.
Anything could happen.
Ensi viikon viikonlopun poikaystäväni on la-ma eräällä reissulla, eli ollaan taas erossa toisistamme.
Perjantaina meillä on taas opiskelijabileet.
Poikaystäväni lähtee lauantaina aamulla klo 7. Joten kotiin on mentävä yöksi.
Voi kyllä taas olla, että menee tuohon aamu kuuten asti ryypätessä, ja kotiovella läpsystä vaihto..
Mistäs sitä tietää mitä sekin tekee reissuillaan.
Sillä mitä tiellä tapahtuu, se tielle jää. Tämä on mun mottoni joissakin asioissa.
Istun taas yksin kotona kun hän on kavereiden luona pelaamassa ja ottamassa.
Tai ainakin niin sanoi tekevänsä.
Tänään lenkillä hän sanoi että on niin onnellinen, että me ollaan yhdessä vaikka on ollut vaikeaakin välillä.
Silloin kirpaisi sydämestä.
Mutta se tunne oli nopeasti ohi, minä en muistele niitä asioita kuin synkkinä hetkinä.
Eli silloin kun kirjotan tänne, hah.
Lovers hold on to everything, and lovers hold to anything.
I need you more than I can take.
Tällänen minä oon ja muuksi tuskin muutun.
On se kyllä hassua miten jotkin biisit, artistit tarttuvat niin kovasti joihinkin tapahtumiin, aikoihin, ihmisiin.
En halua edes ajatella mikä kuuluu mihinkin.. Phuu.
lauantai 15. syyskuuta 2012
Vanhoja ja uutta.
Nämä ovat niitä muutamia tekstejä vanhasta blogista. Ajattelin vain, että vähän pohjaa olisi hyvä tietää ja muistaa itsekin ennen uuden aloittamista.
Ai miksikö haluan aloittaa uuden?
Entisen blogin mittariin napsahtaa neljä vuotta marraskuussa.
Siellä on hyvin sekavia aikoja ja ajatuksia.
Mieli järkkyi pahasti, ja näin jälkeenpäin luettuna ihmettelen miten helvetissä siitä selvisin edes hengissä.
Niin, olin silloin 17 kun pahin aika oli.
Kyllä, teini ja mieli järkkyi asioista muutenkin ihan infernaalisesti.
Pahinta mitä mulle on tapahtunut on vanhempien ero silloin maaliskuussa 2008.
Vuoden kestin kasassa, sit se alkoi.
17 vuotta, 165cm/86kg.
Kolme kuukautta myöhemmin 165cm/63kg.
Kädet verillä jatkuvasti.
Suunnitelma siitä, mistä kohtaa menen jokeen, milloin he minut löytävät.
Kirjeet ranskalaisilla viivoilla kirjoitettuna kaikille.
Mikä lie pidätteli, varmaan pelkäsin liikaa sit kuitenkin. Onneks.
Ne tekstit ovat muistissa, niihin on välillä hyvä palata.
Mutta nyt on uuden aika.
Nykyisin opiskelen, petän poikaystävääni ja palaan hänen kainaloonsa.
Kaikki mahdolliset ajat vietän tallilla, ettei tarvitse olla poikaystävän kanssa tai lukea tentteihin tai kirjoittaa esseitä tai jotain muuta tarpeellista.
Hah, kauheeta.
Ai miksikö haluan aloittaa uuden?
Entisen blogin mittariin napsahtaa neljä vuotta marraskuussa.
Siellä on hyvin sekavia aikoja ja ajatuksia.
Mieli järkkyi pahasti, ja näin jälkeenpäin luettuna ihmettelen miten helvetissä siitä selvisin edes hengissä.
Niin, olin silloin 17 kun pahin aika oli.
Kyllä, teini ja mieli järkkyi asioista muutenkin ihan infernaalisesti.
Pahinta mitä mulle on tapahtunut on vanhempien ero silloin maaliskuussa 2008.
Vuoden kestin kasassa, sit se alkoi.
17 vuotta, 165cm/86kg.
Kolme kuukautta myöhemmin 165cm/63kg.
Kädet verillä jatkuvasti.
Suunnitelma siitä, mistä kohtaa menen jokeen, milloin he minut löytävät.
Kirjeet ranskalaisilla viivoilla kirjoitettuna kaikille.
Mikä lie pidätteli, varmaan pelkäsin liikaa sit kuitenkin. Onneks.
Ne tekstit ovat muistissa, niihin on välillä hyvä palata.
Mutta nyt on uuden aika.
Nykyisin opiskelen, petän poikaystävääni ja palaan hänen kainaloonsa.
Kaikki mahdolliset ajat vietän tallilla, ettei tarvitse olla poikaystävän kanssa tai lukea tentteihin tai kirjoittaa esseitä tai jotain muuta tarpeellista.
Hah, kauheeta.
LAUANTAI, 8. SYYSKUUTA 2012
En kyllä itsekään tee asioista helppoa.
En kenellekään.
Kaihomieli.
Jotenkin ikävä jotain.
Illuusioita ehkäpä?
Sitä, että meillä hei ihan oikeesti oli hauskaa ja kivaa.
Ja minä ainakin tykkäsin sinusta aivan kamalasti.
Ollaan ihan erilaisia, ei meistä ikinä tulis mitään.
Sun pitäs tehdä jotain tosi paskamaista että tilanne nollautus.
Pakkomielle.
Oonkohan mä jotenkin haksahtanut.
Ihan kiero koko ihminen.
Se ei osaa yhtään ajatella mun kannalta asioita.
Se ei osaa käsitellä mua yhtään.
No ehkä välillä, mut njääh.
Kyllä, puhuin nyt eri ihmisestä.
Menettekö aaaivan sekaisin?
Vittu että vituttaa.
Tekis mieli lähtee pois.
Jumalauta jos ois pokkaa niin nyt menisin ja olisin täys ämmä.
Joskus tahdon saada ton jätkän, ja toisinaan vaan unohtaa sen. Täysin unohtaa sen.
Ihan kuin oisin ihan pöllyissä.
Mutta eii, ei tällä kertaa.
Ei ollut edes lonkeroa kaapissa, perkele.
Onhan se vähän hassua, miten asiat muuttuu nopeasti ja pienestä.
Oon ehkä aika ääripääihminen. Joko tai, ei mitään välistä.
Joko ollaan väleissä tai sitten ei.
Välillä sitä tuntee itsensä yksinäiseksi. Ulkopuoliseksi.
Mut mitä sitten. Tällänen mä olen aina ollut.
Se mitä minä tarvitsen on lievää jännitystä elämään ja aivojen nollausta muulla tavalla kuin viinaa vetämällä.
Rakastan sitä, että on paineita. Silloin hommat tulee tehtyä.
Jos jostakin en pidä, sitä en tee enkä siedä.
Ei elämässä ole pakko tehdä mitään itselle epämukavaa.
Mikähän vittu mua riivaa.
Kaihomieli.
Jotenkin ikävä jotain.
Illuusioita ehkäpä?
Sitä, että meillä hei ihan oikeesti oli hauskaa ja kivaa.
Ja minä ainakin tykkäsin sinusta aivan kamalasti.
Ollaan ihan erilaisia, ei meistä ikinä tulis mitään.
Sun pitäs tehdä jotain tosi paskamaista että tilanne nollautus.
Pakkomielle.
Oonkohan mä jotenkin haksahtanut.
Ihan kiero koko ihminen.
Se ei osaa yhtään ajatella mun kannalta asioita.
Se ei osaa käsitellä mua yhtään.
No ehkä välillä, mut njääh.
Kyllä, puhuin nyt eri ihmisestä.
Menettekö aaaivan sekaisin?
Vittu että vituttaa.
Tekis mieli lähtee pois.
Jumalauta jos ois pokkaa niin nyt menisin ja olisin täys ämmä.
Joskus tahdon saada ton jätkän, ja toisinaan vaan unohtaa sen. Täysin unohtaa sen.
Ihan kuin oisin ihan pöllyissä.
Mutta eii, ei tällä kertaa.
Ei ollut edes lonkeroa kaapissa, perkele.
Onhan se vähän hassua, miten asiat muuttuu nopeasti ja pienestä.
Oon ehkä aika ääripääihminen. Joko tai, ei mitään välistä.
Joko ollaan väleissä tai sitten ei.
Välillä sitä tuntee itsensä yksinäiseksi. Ulkopuoliseksi.
Mut mitä sitten. Tällänen mä olen aina ollut.
Se mitä minä tarvitsen on lievää jännitystä elämään ja aivojen nollausta muulla tavalla kuin viinaa vetämällä.
Rakastan sitä, että on paineita. Silloin hommat tulee tehtyä.
Jos jostakin en pidä, sitä en tee enkä siedä.
Ei elämässä ole pakko tehdä mitään itselle epämukavaa.
Mikähän vittu mua riivaa.
PERJANTAI, 7. SYYSKUUTA 2012
Nyt se alkoi!
Uusi lukukausi alkoi, jännää.
Mukavia uusia, tästä tulee kivaa.
Ja kyllä, myös niitä draaman aiheuttajia näkyi jo nyt - jes!
Oli kyllä huippua baarissa pitkästä aikaa. Oli ihana nähdä kaikkia "vanhoja" naamoja, ja se tunne kun katsoi baaritiskin toiselle puolelle ja kukas se siellä tuijottikaan suoraan silmiin ja hymyili. Sydän sanoi OHO, mutta siihen se jäi.
Kunnes.
Istuttiin pöytäryhmässä, toisella puolella pöytää oli tilaa hänen kavereidensa luona - hän istui viereeni.
Hän kysyi minua tupakalle, kaverinsa kysyi lähteekö myös mukaan, hän sanoi ettei tarvitse, hänellä on minut.
Mentiin tupakalta takaisin, istuin sohvan toiseen päähän, hän tuli ihan viereeni vaikka olisi ollut tilaa olla leveämminkin.
Hän halusi tanssimaan, sanoin että eräs henkilö on jo siellä, sinne vain, hän sanoi ettei tahdo lähteä vain hänen kanssaan, mutta jos minä tulen niin lähtee sitten.
Jutteli muutenkin kokoajan ja oli niin mukava ja kaikkea.
Harmittaa vain etten jäänyt odottamaan häntä tai edes kysynyt, lähdetäänkö samalla taksilla kun samalla suunnalla asutaan.
Joo hassua toiveajattelua, samalla siellä kyllä toivoin ettei käyttäytyisi noin.
Mitäs muuta..
No, Sitä Muuta.
Kyllä, se Toinen.
Sillä on tänään synttärit.
Meinasin langeta keskiviikkona sen luokse kyläilemään, mut onneks opiskelukaverit pelasti ja viihdyinkin paremmin sit yökerhossa.
No bad feelings.
Oli kyllä niin hauska ilta, nauroin aivan hullunaan ja torstaina herätessä oli vatsalihakset ihan älyttömän kipeet.
Ens viikon torstaina mennään Rakkaani kanssa kattomaan yhtä keikkaa, perjantaina on sitten tutustumisbileet uuden ja vanhan porukan kesken, ja lauantaina olis sitten Meidän 3v vuosipäivä.
Hello tutut.
Mukavia uusia, tästä tulee kivaa.
Ja kyllä, myös niitä draaman aiheuttajia näkyi jo nyt - jes!
Oli kyllä huippua baarissa pitkästä aikaa. Oli ihana nähdä kaikkia "vanhoja" naamoja, ja se tunne kun katsoi baaritiskin toiselle puolelle ja kukas se siellä tuijottikaan suoraan silmiin ja hymyili. Sydän sanoi OHO, mutta siihen se jäi.
Kunnes.
Istuttiin pöytäryhmässä, toisella puolella pöytää oli tilaa hänen kavereidensa luona - hän istui viereeni.
Hän kysyi minua tupakalle, kaverinsa kysyi lähteekö myös mukaan, hän sanoi ettei tarvitse, hänellä on minut.
Mentiin tupakalta takaisin, istuin sohvan toiseen päähän, hän tuli ihan viereeni vaikka olisi ollut tilaa olla leveämminkin.
Hän halusi tanssimaan, sanoin että eräs henkilö on jo siellä, sinne vain, hän sanoi ettei tahdo lähteä vain hänen kanssaan, mutta jos minä tulen niin lähtee sitten.
Jutteli muutenkin kokoajan ja oli niin mukava ja kaikkea.
Harmittaa vain etten jäänyt odottamaan häntä tai edes kysynyt, lähdetäänkö samalla taksilla kun samalla suunnalla asutaan.
Joo hassua toiveajattelua, samalla siellä kyllä toivoin ettei käyttäytyisi noin.
Mitäs muuta..
No, Sitä Muuta.
Kyllä, se Toinen.
Sillä on tänään synttärit.
Meinasin langeta keskiviikkona sen luokse kyläilemään, mut onneks opiskelukaverit pelasti ja viihdyinkin paremmin sit yökerhossa.
No bad feelings.
Oli kyllä niin hauska ilta, nauroin aivan hullunaan ja torstaina herätessä oli vatsalihakset ihan älyttömän kipeet.
Ens viikon torstaina mennään Rakkaani kanssa kattomaan yhtä keikkaa, perjantaina on sitten tutustumisbileet uuden ja vanhan porukan kesken, ja lauantaina olis sitten Meidän 3v vuosipäivä.
Hello tutut.
PERJANTAI, 31. ELOKUUTA 2012
Noniin, nyt siitä on se maagiset viisi vuotta.
Vitutti tänään ratsastaessa.
Hyvä vaan että joku tulee välillä neuvomaan, mut tuntu että en mä siellä osaa yhtään mitään. Kädet vaelsi, jalat vaelsi, hypin ihan perhanasti siellä. Ja sit vaan naps, laita kyynerpäät kylkiin kiinni, oma ryhti paranee ja hevonen kulkee oikein. Ja taaaaas kohta on kädet irti ja tulee nalkutusta. Teki mieli itkee, mut tätä tää harrastus on.
Kohta alkaa uus lukuvuosi - uudet ihmiset ja uudet kujeet.
Pitkä muisti
Joo, piti jotain kirjotella, mut unohdin sen siliän tien kun bloggerin avasin.
Tänään oli tavallinen, tylsä päivä. Ei tarvinnut edes käydä hevosta liikuttamassa kun toinen teki senkin. Tentteihin pitäis lukea mut njääh, onhan siihen vielä viikko ja pari päivää..
Äsken tuli niin elävä flash back. Ysillä, terveystiedon koe oli alkamassa. Muistan että koe oli meidän äikän luokassa. Puhuttiin kaverin kanssa jotain viiltelystä ja muusta, muistan kun viimeisenä ennen kokeen hiljaisuutta kaveri sanoi, että se sattuu varmaan ihan hitosti. A istu mun edessä siinä, oli vielä muhunpäin kääntyneenä sillon. Nostin vasemman käden hihaani, näytin kättäni ja sanoin "ei se oikeestaan". A katso kättä hetken, sitten mua, kääntyi eteenpäin ja tuijotti eteensä seinää sen ajan, kun minä kirjoitan ensimmäiseen koekysymykseen vastauksen.
En muista mitä sen kokeen jälkeen tapahtui, mutta viiltely loppui siihen.
Käsiin revin haavoja ja niiden arpia kyllä senkin jälkeen, mutta veitseen en oikeastaan enää sen jälkeen tarttunut. Nykyisin oikeassa kädessä näkyy yksi arpi vielä, se olisi ehkä pitänyt tikata. En tiedä, ei kiinnostanut.
Muistan kun lukiossa oli hemmetin kuuma jollain tunnilla, ja oli pakko ottaa huppari pois. Vieressä istui eräs ns. puolituttu, joka tuijotti kättäni koko lopputunnin. Kädessä oli siis raapimisesta rupia ja arpia. Ei kuitenkaan kysynyt mistä ne olivat tulleet. Olipahan kerrankin hiljaa sekin hihittäjä.
Tänään on ollut paljon mielessä. Paljon mutta ei sitten kuitenkaan mitään.
Uusi Cosmo tuli tänään. Siinä oli kannessa jotain "petin miestäni mutten kadu". Luin jutun siltä seisomalta - oikeesti en malttanut edes istua, sisälle sentään tulin postilaatikolta. Olisin voinut kirjoittaa jutun vaikka itse.
Ensin oli vain yksi, tuttu mies.
Sitten tuli toinen, kaveri sekin.
Jännä kun lasken että olisin ollut totally bitch kolmesti, vaikka oikeastaan olen tehnyt sen neljästi. Sen pahimman tietenkin vain kahdesti, mutta suudellut lisäksi kahta muutakin, olisi voinut tapahtua vielä enemmänkin. Miksi siis lasken että kolme, vaikka oikea vastaus olisi 2 tai 4, riippuen laskutavasta. En tiedä. Ei voi syynä olla se, että olen yrittänyt unohtaa ja olla puhumatta ensimmäisestä; nokun tää viimeisinkin on sellainen, että olen puhunut siitä vain yhdelle henkilölle enkä haluaisi edes muistaa koko juttua. Jaa'a, jännä on ihmisen mieli.
Tekis niin mieli julksitaa tää blogi taas. Pitää varmaan muutama tekstipätkä pistää "luonnoksiin", salakavala ämmä ei avaudukaan kaikesta enää??!+1
Niinpä niin, elämä on.
Ja mul on kiire etsimään taas uusi syy miksen voi olla onnellinen nyt, ja rakastaa sitä mikä mun vieressä odottaa.
Tänään oli tavallinen, tylsä päivä. Ei tarvinnut edes käydä hevosta liikuttamassa kun toinen teki senkin. Tentteihin pitäis lukea mut njääh, onhan siihen vielä viikko ja pari päivää..
Äsken tuli niin elävä flash back. Ysillä, terveystiedon koe oli alkamassa. Muistan että koe oli meidän äikän luokassa. Puhuttiin kaverin kanssa jotain viiltelystä ja muusta, muistan kun viimeisenä ennen kokeen hiljaisuutta kaveri sanoi, että se sattuu varmaan ihan hitosti. A istu mun edessä siinä, oli vielä muhunpäin kääntyneenä sillon. Nostin vasemman käden hihaani, näytin kättäni ja sanoin "ei se oikeestaan". A katso kättä hetken, sitten mua, kääntyi eteenpäin ja tuijotti eteensä seinää sen ajan, kun minä kirjoitan ensimmäiseen koekysymykseen vastauksen.
En muista mitä sen kokeen jälkeen tapahtui, mutta viiltely loppui siihen.
Käsiin revin haavoja ja niiden arpia kyllä senkin jälkeen, mutta veitseen en oikeastaan enää sen jälkeen tarttunut. Nykyisin oikeassa kädessä näkyy yksi arpi vielä, se olisi ehkä pitänyt tikata. En tiedä, ei kiinnostanut.
Muistan kun lukiossa oli hemmetin kuuma jollain tunnilla, ja oli pakko ottaa huppari pois. Vieressä istui eräs ns. puolituttu, joka tuijotti kättäni koko lopputunnin. Kädessä oli siis raapimisesta rupia ja arpia. Ei kuitenkaan kysynyt mistä ne olivat tulleet. Olipahan kerrankin hiljaa sekin hihittäjä.
Tänään on ollut paljon mielessä. Paljon mutta ei sitten kuitenkaan mitään.
Uusi Cosmo tuli tänään. Siinä oli kannessa jotain "petin miestäni mutten kadu". Luin jutun siltä seisomalta - oikeesti en malttanut edes istua, sisälle sentään tulin postilaatikolta. Olisin voinut kirjoittaa jutun vaikka itse.
Ensin oli vain yksi, tuttu mies.
Sitten tuli toinen, kaveri sekin.
Jännä kun lasken että olisin ollut totally bitch kolmesti, vaikka oikeastaan olen tehnyt sen neljästi. Sen pahimman tietenkin vain kahdesti, mutta suudellut lisäksi kahta muutakin, olisi voinut tapahtua vielä enemmänkin. Miksi siis lasken että kolme, vaikka oikea vastaus olisi 2 tai 4, riippuen laskutavasta. En tiedä. Ei voi syynä olla se, että olen yrittänyt unohtaa ja olla puhumatta ensimmäisestä; nokun tää viimeisinkin on sellainen, että olen puhunut siitä vain yhdelle henkilölle enkä haluaisi edes muistaa koko juttua. Jaa'a, jännä on ihmisen mieli.
Tekis niin mieli julksitaa tää blogi taas. Pitää varmaan muutama tekstipätkä pistää "luonnoksiin", salakavala ämmä ei avaudukaan kaikesta enää??!+1
Niinpä niin, elämä on.
Ja mul on kiire etsimään taas uusi syy miksen voi olla onnellinen nyt, ja rakastaa sitä mikä mun vieressä odottaa.
SUNNUNTAI, 24. KESÄKUUTA 2012
Eteenpäin.
Mun pitäs olla iloisempi.
Oon liian kyynikko ja pessimisti.
Kaikki loppuu kuitenkin.
Pärjään loistavasti ilman sitä.
Välillä mietin niitä aikoja, tulee juttuja mieleen että heh, muistatkos tuon, mutta niin.
Enää ei voi laittaa viestiä kolmelta aamuyöstä.
Onhan se sääli.
Ois voinu asiat mennä paljon paremminkin.
Mut vois ne olla huonomminkin.
Kai mä suojelen itteeni sillä, etten avaudu kenellekkään oikeesti.
Osia sinne tänne sille ja tälle, mutta ei mua oikeesti kukaan tunne kokonaan.
Ainakaan toivottavasti.
Hän ehkä tunsi, ehkä.
Ei tunne enää.
Tuon myötä opin myös, että en - koskaan - kerro - kaikkea.
En kenellekkään.
Just mietin ja ikävöin tavallaan sitä lapsenomaista tunnetta, että pystyi kertomaan jollekkin kaiken. Yleensä se oli just "hitsi että se on ihan tyhmä ja vähänkö mä tykkään tosta".
Oiskin niin helppoa.
Ja facebookissa rupes juttelemaan yks hyvä opiskelukaveri.
Ehkä on siis oikeesti aika siirtyä eteenpäin.
SUNNUNTAI, 3. KESÄKUUTA 2012
Laituri haaveeksi jää
En koskaan oikein oo suostunut sanomaan mistä se johtuu.
Oireilut ja muu paska.
Siitä on nyt vissiinkin neljä vuotta?
Stressaan taas niin paljon kaikesta, että tekis mieli vain itkee jatkuvasti.
Eilen oli vaikeeta, oikeesti.
Se paikka on sellainen, missä ne kaikki muistot on ja pysyy.
Olin alle kouluikäinen, kun se paikka tuli osaksi elämää.
Polun kannot ja kivet.
Metsä, miten pelottava ja kiehtova se on samaan aikaan.
Miten asiat on muuttuneet, vaikka ei kuitenkaan.
"Tää on taas pienentynyt", ehei, minä oon taas vaan kasvanut.
Vaikka joissain asioissa en todellakaan haluais kasvaa aikuiseks.
Joo, taas itkettää.
Kai tää vaan on oma tapansa purkaa itteensä.
Puhuin, ihme kyllä, eilen näistä asioista.
Se vaan sattuu niin saatanasti.
En puhu, en itke julkisesti.
Eilen olin heikko ja näytin suruni.
Haluaisin ettei mikään muuttuis, mut silti haluan jatkaa ja elää.
Pelottaa että se myy sen paikan. En kestäis. Mut ei mulla ole ikinä varaa ja kykyä sitä paikkaa ostaa ja omistaa.
Pelottaa, että tää toinen myy tän paikan.
Ihmiset. Muuttakaa usein, ettei lapsenne jämähdä ja takerru yhteen paikkaan.
Tämä ei ole helppoa, eikä yhtään kivaa.
Haluaisin tehdä uuden blogin, ettei kukaan voi tietää kuka oikeesti oon.
Mut tavallaan, en haluis kadottaa tätä blogia, koska täällä on niin paljon sitä elämää, minkä haluan ja en halua muistaa.
Tekstejä on noin kuus ja puol sataa. Montakohan sivua tätä paskaa tulis, jos tulostaisin aivan kaiken..
Oireilut ja muu paska.
Siitä on nyt vissiinkin neljä vuotta?
Stressaan taas niin paljon kaikesta, että tekis mieli vain itkee jatkuvasti.
Eilen oli vaikeeta, oikeesti.
Se paikka on sellainen, missä ne kaikki muistot on ja pysyy.
Olin alle kouluikäinen, kun se paikka tuli osaksi elämää.
Polun kannot ja kivet.
Metsä, miten pelottava ja kiehtova se on samaan aikaan.
Miten asiat on muuttuneet, vaikka ei kuitenkaan.
"Tää on taas pienentynyt", ehei, minä oon taas vaan kasvanut.
Vaikka joissain asioissa en todellakaan haluais kasvaa aikuiseks.
Joo, taas itkettää.
Kai tää vaan on oma tapansa purkaa itteensä.
Puhuin, ihme kyllä, eilen näistä asioista.
Se vaan sattuu niin saatanasti.
En puhu, en itke julkisesti.
Eilen olin heikko ja näytin suruni.
Haluaisin ettei mikään muuttuis, mut silti haluan jatkaa ja elää.
Pelottaa että se myy sen paikan. En kestäis. Mut ei mulla ole ikinä varaa ja kykyä sitä paikkaa ostaa ja omistaa.
Pelottaa, että tää toinen myy tän paikan.
Ihmiset. Muuttakaa usein, ettei lapsenne jämähdä ja takerru yhteen paikkaan.
Tämä ei ole helppoa, eikä yhtään kivaa.
Haluaisin tehdä uuden blogin, ettei kukaan voi tietää kuka oikeesti oon.
Mut tavallaan, en haluis kadottaa tätä blogia, koska täällä on niin paljon sitä elämää, minkä haluan ja en halua muistaa.
Tekstejä on noin kuus ja puol sataa. Montakohan sivua tätä paskaa tulis, jos tulostaisin aivan kaiken..
Tilaa:
Kommentit (Atom)